"Nyt me tanssimme saman tanssin kuin Porrassalmella ja Keltin maakuopilla", huusi hän ja ryntäsi erinomaisella vilkkaudella Venäläisten päälle. Ahdistettuina yhä pienemmälle alalle kävi heidän vastustuksensa heikommaksi joka minuutti. Suomalaisten rautavanne kävi yhä taajemmaksi suljetun kolonnan ympärille.
Kyösti, joka oli joutunut Niilosta erilleen, taisteli kuin todellinen urho, vaikka edelliset ponnistukset melkoisesti olivat häntä heikontaneet. Mutta yht'äkkiä tuntui kuin hän olisi saanut kaiken entisen voimansa; hän hyökkäsi venäläisen lipunkantajan päälle, joka vielä miehuullisesti vastusti Suomalaisia.
"Ah, jos voisin valloittaa tuon lipun", ajatteli nuorukainen. "Minä koetan".
Kun Venäläinen näki Kyöstin hoikan vartalon, levisi kamala ja samalla pilkallinen hymy hänen huulilleen. Mutta hän sai pian ruveta ajattelemaan toisin, kun Suomalainen jo kahdesti oli lävistänyt hänen käsivartensa, jolla hän lippua piteli. Estääksensä lipun joutumasta voittajan käsiin, teki vihollinen ankaran ponnistuksen reväistäksensä lipun irti tangosta. Hän paljasti samassa varomattomasti rintansa, ja salaman nopeudella työnsi Kyösti painettinsa siihen ja tempasi käteensä jo puoleksi repaleisen lipun. Kun Venäläiset näkivät lippunsa Suomalaisten vallassa, heikkoni heidän uhkarohkeutensa melkoisesti.
"Hyvin, poikani", huusi vanha Niilo. "Semmoista urhotekoa ei ole kukaan meidän suvussamme vielä tehnyt. Sen pitää — — —".
Ukko ei ehtinyt edemmäksi; luoti tunki vanhuksen rintaan ja katkasi hänen puheensa. Kyösti riensi hänen luoksensa ja ehti ajoissa saamaan ukon viimeisen huokauksen.
"Minä kuolen voitossa", kuiskasi vanhus heikolla äänellä. "Säilytä lippu tarkasti. Jumala siunatkoon sinua. Taistele — — aina — ur — — holli — sesti — — Suo — men — — ede — — —".
Siihen loppui ukon voima. Vahva verivirta, joka juoksi hänen suustansa, vei hänen henkensä mukanaan.
Kyösti näki ettei tässä ollut aikaa huokauksiin ja valituksiin. Synkkänä nousi hän vanhuksen ruumiin vierestä. Hän ei kuitenkaan voinut vastustaa tätä ajatusta, joka kaikkien muiden surullisten ohessa vastustamatta tunki hänen mieleensä:
"Jumalan kiitos; hän ei kuitenkaan joutunut Siperiaan".