Venäläisten voima oli murrettu. He autausivat voittajien armoille.
Pahasti haavoittunutta Bulatowia kohteli Cronstedt mitä lempeimmästi.
Pian sen jälkeen vaihetettiin hän Pyhäjoella vangittuun G.
Löwenhjelmiin.
Turha olisi kertoa sitä riemua, joka vallitsi Suomalaisten rivissä. Voiton ilo tuli vielä suuremmaksi, kun huomattiin kuinka pieni mieshukka oli. Väsyneet sotamiehet saivat lepoa ja virkistystä tarpeeksi.
Kun Cronstedt ratsasti riviä pitkin ja tuli sille paikalle, jossa Kyösti istui maassa kuolleen Niilon pää helmassansa äänetönnä surren, että hän nyt oli yksinä ilman turvaa ja kotoa, pidätti eversti ratsunsa ja viittasi nuoren Suomalaisen tulemaan luoksensa.
"Kuulepas", sanoi hän, "minä näin että sinä tänään ensimmäisenä ryntäsit pappilaan; mutta mikä riepu tuossa vieressäsi on?"
"Se on venäläinen lippu".
Cronstedtin katse kirkastui kauniisti kun hän edelleen kysyi:
"Oletko sinä valloittanut sen?"
"Olen".
"Mutta sinä olet haavoitettu, miksi et sidota haavojasi?"
"Nämä pahimmat haavat sain lipusta taistellessani, mutta ne eivät ensinkään tuskastuta minua. Sitä paitsi pitää minun pitämän huolta siitä, että vaari ensin haudataan kristilliseen tapaan, sitte on kyllä vielä aikaa näiden naarmujen sitomiseen".