"Mutta nyt minä vartioitan sinua kovasti, ettet pääse pois", sanoi kenraali.
"Mitäpä siitä", sanoi tuo rohkea suomalainen poika, "tottahan jokin reikä löytyy minulle yhtä hyvin kuin rotallekin".
Kenraali ei vastannut mitään, vaan kääntyi pois, heikon hymyn levitessä hänen huulillensa.
"Näetkös", sanoi Kettusen Antti naapurilleen, "kenraali on hyvillään Kyöstin vastauksesta. Jos minä olisin tuon Venäläisen sijassa, päästäisin minä pojan menemään matkaansa, sillä minä olen varma siitä että hän pettää vartijansa".
Naapuri ravisti päätänsä vastaukseksi.
Sittekuin kenraali vielä kerran oli kovuudella käskenyt jääkärien sävyisyydellä kohdella asukkaita ja viedä Niilon sairashuoneesen sekä Kyöstin tarkasti vahdittavaksi, meni hän pois. Kun Antti Kettunen kysyi lähellä olevalta kasakalta kuka tuo mennyt oli, vastasi aron poika äkäisesti;
"Se oli kenraali Bulatow".
"Ylipäällikkö itse", kuiskasi Antin naapuri.
3.
Yhtä helppoa kuin on kesäaikana matkustaa Suomessa, vaikka täällä onkin paljon järviä ja jokia, yhtä hankalata on kulku talvella. Tässä maassa, niinkuin muissakin pohjoisissa maissa, joissa lumi suurimman osan vuotta peittää maan, sulkeutuvat useimmiten yleiset tiet, ja niinkutsuttuja talviteitä ruvetaan ajamaan. Ne tiet kyllä käyvät laatuun pakkasella ja hankikannolla, sillä suksimiehelle on silloin tuskin mitäkään estettä, mutta kun ilma muuttuu suojaiseksi, saa usein henkensä kaupalla kulkea semmoista talvitietä, joka usein käy sekä jokien että järvien ja soiden poikki, mitkä viimeksi mainitut usein ovat sangen pettäviä. Sitä paitsi ovat talvitiet vaivalloisia kulkea senkin tähden että tie usein katoo tuiskusta ja silloin on seuraaminen niitä viittoja, tavallisesti pieniä karahkoita, joita siellä ja täällä on pistettyinä tien viereen. Kun enemmän pyryttää, katoavat nekin usein näkymättömiin. Sentähden tarvitaan rohkeutta ja melkoista tottumusta näillä teillä kulkeaksi.