"Vaiti", huudahti Cronstedt äkkiä pidättäen hevoistansa ja kuullellen, "minä luulin kuulleeni tykinpauketta pohjoisesta".
"Sen kyllä uskon", intti everstiluutnantti Aminoff, joka juuri lähestyi, "Adlercreutz paukuttaa parasta kättä Revonlahdella, ja täällä meidän täytyy tallustella polviin saakka lumiryövyssä".
"E1 minun syyni ollut, ettei päästy lähtemään niin aikaisin kuin aikomus oli ollut", vastasi Cronstedt, johon Aminoffin äkäiset sanat olivat koskeneet. "Jos olisin saanut tiedon niin varhain, että olisin alkuyöstä päässyt lähtemään, olisimme varsin hyvin ennättäneet perille kello 3:een. Nyt tuli käsky vasta juuri ennen puolta yötä, ja te tiedätte itse, hyvät herrat, että oli mahdotonta valmistua ennen kello yhtä, kun osastot olivat niin hajallaan. Nyt ei ole muuta neuvona kuin rientää niin paljon kuin mahdollista. Ehkä Adlercreutz saa vihollista pidetyksi aisoissaan siksi kun me ehdimme perille".
"Se olisi toivottavinta", sanoi Christiernin innolla.
"Vaivalla saan jääkärini hillityksi", virkkoi Aminoff. "Nyt tulee toinen ääni kelloon. Kuka teistä, hyvät herrat, tahtoo lähteä kilpaa kanssani Lunkiin?"
Ei kukaan vastannut. Ukko Lode nyökkäsi äänetönnä päätänsä sotatovereilleen ja ratsasti hiljalleen kolonnansa luo. Hän ei lisännyt marssia ja ennätti kuitenkin ensimmäisenä Lunkiin; Aminoff, joka alussa väsytti jääkäriänsä, tuli viimeisinä.
Kello oli tulossa 7, kun pieni osasto suksimiehiä palasi pääjoukkoon, muassaan pari vankia karkoitetusta venäläisestä vartiosta Lungilla, joka on noin neljä virstaa Revonlahden kirkon eteläpuolella uuden jokijuovan läntisellä rannalla. Cronstedt jakeli juuri käskyjänsä, kun yksinäinen suksimies, hiestyneenä ja vohkuen kiiti joen jäätä pitkin.
"Uusi viesti Adlercreutziltä", jupisi Cronstedt voimatta irtautua synkästä ajatuksesta, joka häntä valtasi. "Ehkä tuo ilmoittaa meille tappiota ja käskee meidän peräytymään". Lode, joka seisoi lähinnä everstiä ja selvään oli kuullut hänen sanansa, nosti päätänsä tavallista äkkinäisemmin, ja tarkka katselija olisi huomannut hänen vaalenevan pariksi silmänräpäykseksi; Aminoff puri kiroten huuliansa; Furumark oli äänetön kuin kuolema ja Gregori Tigerstedtin silmissä loisti tuli, jossa helposti saattoi nähdä taistelun toivoa.
Muuan upseeri saattoi suksimiehen Cronstedtin luo. Eversti katsoi muutaman sekunnin äänetönnä nuorukaisen hoikkaa vartta, sitte sanoi hän: "Mistä sinä tulet?"
Vastauksen asemasta otti nuorukainen huolellisesti käärityn paperin karkean nuttunsa povitaskusta ja ojensi sen everstille. Näkyi selvästi että poika yritti puhua, mutta hänen raskaasti hengittävästä rinnastaan tuli vaan säännöttömiä ääniä. Heloittavat kasvonsa vaalenivat sekunti sekunnilta, ja vaikka hän nähtävästi ponnisti viimeiset voimansa pysyäksensä seisaallaan, ainakin niinkauvan kuin hän oli everstin edessä, vaipui hän kuitenkin tainnotonna kylmälle lumelle. Sittekuin saapuville tullut haavuri oli vakuuttanut, ettei hän ollut haavoitettu vaan että hän oli väsymyksestä perin uupunut, sanoi Cronstedt: