Kiroukset huulilla täytyi Niilon nousta ylös ja seurata sotamiehiä, jotka vähitellen vetäytyivät edemmä metsään, nähtävästi pettääkseen kalastajia huolettomuuteen.
IV
Ensimmäisen, onnellisesti häädetyn hyökkäyksen jälkeen oli vanha Eero yksimielisesti valittu puolustuksen johtajaksi, ja häntä eivät venäläiset saaneet petetyksi. Hän oli pitkänä elinaikanaan oppinut pitämään heitä perin kavalina ja julmina vihollisina, ja hän aavisti nyt, että he aikoivat käyttää tavallisia juoniansa karataksensa yötä vasten varustautumattomien päälle. Hän ei siis antanut kumppaneittensa olla jouten. He olivatkin kaikki aivan haavoittumatta, kun vallit olivat suojelleet ja venäläiset huonosti ampuneet. Multavallia korotettiin ja veneiden päälle pantiin multaa suojaksi. Niinkuin ennen oli ehdotettu, valittiin Niilon tuvat, koska olivat vahvimmat ja mukavimmalta paikalla, pakopaikaksi, jos vihollisten onnistuisi päästä tuon kapean veden yli, joka oli saaren ja mantereen välillä. Tässä oli naisilla täysi työ luoda pieni valli ylt'ympäri, vaan se kävi oivasti, vieläpä, ilkkuivat venäläisten pitkille nenille, ja kohta näytti pieni saari oikealta linnalta. Toiset asutut saaret olivat ulompana, ja venäläisten piti siis ensin ottaa tämä, ennenkuin voivat ryöstää niitä.
Mutta jos viholliset tulevat järven puolelta? Sitä ei kukaan muu ajatellutkaan kuin Eero, ja koska hän ei pitänyt sitä mahdollisena, ei hän myös siitä virkkanut kellekään. Varmuuden vuoksi teetti hän kuitenkin matalan multavallin ympäri koko saaren, ja kun tämä oli tehty, tuotiin muilta saarilta Laurin sairas isä sekä niin paljon talouskaluja kuin voitiin saada kokoon. Kun nämä oli saatu toimeen, kääntyi päivä jo illaksi ja suomalaisille voi lepo olla hyvinkin tarpeen tulevan yön ponnistuksia varten.
Sinne tänne olivat ukot, jotka eivät suinkaan ennen olleet uneksuneetkaan, että vanhoilla päivillänsä saisivat kokea tämmöistä taistelua, panneet maata, ladatut luodikot vieressä ja valmiina tappeluun, jos taas tarvittaisiin. Muutamat nuoremmat, jotka tänään olivat ensikerran näyttäneet urhouttansa, kävelivät pitkin rantoja vartioimassa, ja tekivätkin tehtävänsä niin innokkaasti ja tarkasti, kuin Eero suinkin saattoi toivoa.
Uloimman rantavallin ääressä, josta päähyökkäys oli häädetty, istuivat Eero vaimoineen, Svärdin leski tyttärineen ja pari keski-ikäistä miestä vilkkaasti jutellen ja näkyi heti, että oli puhe mantereella olevasta tuvasta.
"Niin kauan kuin se on paikoillaan, emme koskaan saa rauhaa noilta riiviöiltä", lausui Eero ja osoitti tupaa. "Jos meillä olisi kanuunia, olisi se pian tuhkana, mutta nyt — —"
"Oletteko niin varma siitä, että ryssät tulevat takaisin?" kysyi
Antti, toinen Eeron kumppaneja, joka mieluimmin valvoi kuin makasi.
"Olenpa varma siitä", vastasi Eero paikalla. "Niilo heittiö, joka on heidän luonaan, on kyllä kertonut heille montako meitä on, ja enpä kummastu, jos vihollisia tänä yönä tulee kahta vertaa enemmän. He ovat nyt lähteneet, eivätkä jättäneet edes vahtia tuvalle, mutta kylläpä pian saamme nähdä heidän taas ryömivän esiin."
"Mutta siksi voi tupakin olla pois", keskeytti Aina lujasti punastuen.