"Herra Jumala, mitä sanotkaan!" lausui tähän äiti, "kuka siihen uhkatyöhön lähtisi?"
Tytössä kävi nähtävästi kova sisällinen taistelu, mutta vihdoin sanoi hän pannen kätensä äitinsä olalle: "minä, äitini!"
Svärdin leski ei suinkaan yksin säpsähtänyt kuullessaan tämän, myöskin Eero ja molemmat toiset kalastajat olivat kovin ihmeissään.
"Minä olen urhoollisen sotamiehen tytär ja aion samallaisen miehen vaimoksi", jatkoi Aina innoissaan hehkuvin silmin. "Pelkäisinkö minä, kun hän ja kaikki taistelevat edestämme! Ei, äitini! Tahdon mennä sytyttämään tupamme tuleen, jos se voi olla meille hyödyksi. Onhan Eero vaari luvannut tehdä meille uuden."
"Malta toki, tyttöseni", mutisi Eero kääntyen Ainaan, joka syleili äitiään, "siitä ei lähde mitään, sen minä sanon. Mitä sitte sanoisimme, kun sulhasesi tulee kotiin? Jää sinä vaan kauniisti tänne, Antti ja minä olemme jo kauan asiaa tuumineet ja lähdemmekin nyt matkaan."
"No", sanoi Aina päättävästi, "silloin pitää teidän myös antaa minun soutaa teidät yli salmen, eihän se liene niin vaarallista."
Kun äiti oli suostunut, otettiin yksi pienempiä veneitä ja lähdettiin.
Aivan äänettä souti Aina heitä viistoon toista rantaa kohti. Eero ja Antti istuivat pyssyt valmiina, jos tarvittaisiin. Mitä suurimmalla varovaisuudella nousivat miehet maalle, varoittivat Ainaa, että hän ollakseen paremmin turvassa asettuisi vähän loitomma rannasta odottamaan, ja ryömivät sitte nelinkontin tupaa kohti. Vaikka sinne ei muutoin ollut rannasta kuin jonkun minuutin matka, kului miehiltä nyt neljännestunti. He tutkivat tarkoin tiensyrjät ja seisahtuivat, kun jotain vähänkin kuului.
Viimein ennättivät he tuvalle. Ovi ei ollut lukossa, ainoastaan kiinni lykätty. Helppohan olisi ollut panna tuli joka nurkan alle, vaan Eeron teki mieli käydä sisässä katsomassa, oliko siellä vielä mitään pelastettavaa.
Molemmat lähestyivät sentähden ovea. Eero sysäsi sen auki ja aikoi astua sisään. Mutta tuskin sai hän toisen jalkansa yli kynnyksen, ennenkuin tempautui takaisin. Vaan ei hän monta silmänräpäystä epäillyt, sillä Antti ei ennättänyt kysyäkään, saati arvella, mikä ihme siellä oli, ennenkuin Eero jo oli syössyt lattialla loikovan venäläisen päälle ja kuristi tätä niin, ett'ei voinut hätähuudolla varoittaa vihollisia, jos ne olivat lähellä. Sotamies oli arvattavasti jätetty vartiaksi, vaan oli uuvuksissa ja helteessä pannut maata, kun ikkunasta oli huomannut, ett'eivät suomalaiset hyökkäystä hankkineet. Hän oli nyt vanki ja antautui vastuksetta kalastajain valtaan.