Antti oli mennyt ulos; sen huomasi puhuja vasta nyt. "No jaa", sanoi hän mennessään, "tehty mikä tehty, eikä sitä saa tekemättömäksi."
Samassa kuului ulkoa selvään rummun ääni.
"Hyvästi toistaiseksi!" kuiskasi Lauri syleillen Ainaansa. "Kohta tulen takaisin."
Samassa sieppasi hän kiväärinsä ja syöksi ulos.
Svärdin leski, vanha Eero sekä Aina valmistausivat myös liikkeelle.
Silloin pyysi vanha sairas: "Auta minua, Aina, oven ulkopuolelle.
Ilta on niin ihana, että minunkin tekee mieli ulos."
Vanhukselle tehtiin mieliksi ja muutettiin vuode ulos tuvan eteen. Mutta muut kolme menivät hiljaa venesillalle, joka vielä oli paikoillaan, ja jolle sotamiehet kokoontuivat riveihinsä.
VI.
Vielä savusivat Svärdin tuvan hiiltyneet jäännökset, mutta rauha vallitsi siellä, missä taistelun aallot joku tunti sitte hillitsemättä raivoten pauhasivat. Mantereelle ja venesillan päähän järjestettiin jääkäreitä ottamaan vastaan päällikköänsä, urhoisaa Malmia, häntä, jonka kunnia loisti kirkkaimmin Dunckerin ja Fahlanderin rinnalla Virran sillalla lokakuun 27 p:nä samana vuonna. Hänen töitään ei pian unhoteta Saimaan tienoilla ja Itä-Suomessa, missä hän joukkoineen riensi milloin minnekin ja teki taas tepposet ryssille, vei muonavarat, tai otti etuvartion vangiksi, ajoipa joskus jonkun erijoukon rajankin yli. Peljärven tappelun kautta elokuun 8 p:nä 1808 puhdisti hän koko Suomen Karjalan venäläisistä.
Komppania, jossa Lauri oli, seisoi aivan sillan korvalla, ja sinne ohjasi katteini Malm ratsunsa. Ainan sydän tykytti ankarasti, kun hän näki tuon tuiman ja kuitenkin niin ystävällisen sotilaan, jonka urotöistä Laurilla oli niin paljon kertomista. Ei häntä ihmetyttänyt, että sotamiehet pitivät hänestä, sen hän teki itsekin, vaikkapa vaan Laurin vuoksi.
Katteini seisautti hevosensa Laurin eteen, joka seisoi eturivissä suorana ja solakkana kuin salko, ja Ainasta tuntui aivan kuin olisi katteini tarkastellut hänen armastansa.