"Nyt eivät ole asiat oikein; minä luulin nähneeni ihmisen pään tuolla takanamme, ehkä…"
"Sinä näet aaveita, Czarny", virkkoi Ramoski kylmästi hymyillen, "mielikuvituksesi on teroitettu nyt."
Varmaankin oli ruohokimppu tarttunut köliin.
Czarny ei vastannut; hän koetti katsoa läpi syvyyden, vaan turhaan, hän pisti kätensä veteen, mutta siellä ei tuntunut olevan mitään. Vielä pari minuuttia, ja vene kiiti hiljaa kaislistoon. Czarny hyppäsi ensin maalle, ja kun Ramoski oli sitonut veneen kiinni ja peittänyt sen irtonaisilla kaisloilla, riensivät he yhdessä rannalta ja pääsivät onnellisesti leiriin.
Tuskin olivat he kadonneet näkyvistä, kun kaislisto rupesi liikkumaan sinne tänne veneen kohdalta, ja pian näyttäytyi mies aivan alastonna, mutta niin ruohoilla ja kaisloilla peitettynä, että olisi voinut luulla hänen maanneen jo enemmän aikaa järven pohjassa. Vesi tippui hänen pitkästä tukastaan, tehden hänen enemmän eläimen kun ihmisen näköiseksi.
"Uh, uh", henkäsi hän ja ryömi rannalle, "enpä luule, etu vaivat kiirastulessa ovat nyt kärsimiäni suuremmat. Niin, niin ystäväni, Walchovitz ei olekaan niin tyhmä, kuin luulette, olenpa nyt ottanut selon salaisista vehkeistänne ja saanut teidät valtaani. Usein oli vähällä päästä vene näkyvistäni, mutta Walchovitz on kuni kala, ja jos pyhä neitsy oli teidän kanssanne veneessä, olivat kaikki pyhimykset minun kanssani vedessä. Tuo Czarny ryökäle oli vähällä huomata minut, kun olin vähän ilmaa ottamassa, mutta Ramoskin tyhmyys pelasti minut taaskin. Nyt täytyy minun kiiruhtaa ruhtinaan luo… ha, ha, haa! olenpa näkevinäni Czarnyn ja Ramoskin nenät, kun matkin heidän ystävällisen keskustelunsa ruotsalaisten kanssa, ha, ha, haa!"
Näin sanoen hieroi hän mielihyvissään käsiään yhteen, puhdisti itsensä ruohoista ja kaisloista sekä puki itsensä vähän matkan päässä veneestä oleviin vaatteisiinsa.
Hetkinen sen jälkeen oli ranta autio. Ainoastaan aaltojen hiljainen loiske ja tuulen kohina kaislikossa häiritsi yön hiljaisuutta.
XV.
Sisarukset. — Ramoski tekee tyhjäksi Walchovitzin tuumat.