Vanha Kaisa oli sillä välin turhaan kokenut päästä vapaaksi, mutta Ramoskin käsi puristi hänen kurkkuaan, ikäänkuin se olisi ollut pihtipenkissä.
"En, en!" kähisi hän taas, ja puristi suonenvedon tapaisesti ohjaksia, "aa-aa-auttakaa." Tikari työntyi hänen rintaansa, käden jäntereet tulivat hermottomiksi, vaahto näkyi vapisevilla huulilla, ja ähkyen vaipui hän maahan.
Kaikki oli tapahtunut parissa silmänräpäyksessä, joiden kuluessa ei Berta ollut uskaltanut katsoa ylös. Mutta kuultuaan vanhuksen putouksen ja nähdessään verta valuvan tikarin Ramoskin kädessä, valtasi hänet kauhu, ja hän kuiskasi, kääntäen pois päänsä ja osoittaen Kaisaa: "Hän oli toki ihminen."
"Ei, vaan piru hän oli", jupisi Ramoski, keikahtaen ratsulle, "ellen olisi tehnyt häntä vahingoittamattomaksi, olisi hän pian tappanut teidät."
Takaapäin kuuluvat hurjat huudot vetivät heidän huomionsa ruumiista vaaran puoleen, joka yhä lähempänä uhkasi heitä. He huomasivat nyt takanaan sissiparven, joka hurjasti huutaen syöksyi esiin, hampaisiin saakka varustettuna. Hetkisen viivytys, ja pako olisi ollut mahdoton. Silloin kannusti Ramoski hevostaan ja kiiti ensimäistä tietä, minkä näki, Bertan seuraamana. Luodit vinkuivat heidän korvissaan ja tempoivat irti oksia, jotka peittivät pakolaiset, mutta korkeampi voima näytti suojelevan heitä; ja kuu valaisi kirkkaasti heidän yksinäisen tiensä. Puhtaan sydämensä pohjasta kiitti Berta Jumalaa, pyhälle neitsyelle ja kaikille pyhimyksille lausui Ramoski hartaan kiitoksensa hänkin, ja äänettöminä riensivät he sitten täyttä vauhtia korkearunkoisten puiden ohi tuntematonta päämäärää kohden.
VII.
Onnettomuus tulee harvoin yksin. — Jatkoa kolmanteen lukuun.
Erkki-vanhuksen laukauksesta syntyi hälinä linnassa, ja jokainen kiirehti hänen käskystään vahtipaikalleen. Mutta se oli myöskin herättänyt hiipivät viholliset, ja nämä kun näkivät olevansa huomatut, koettivat ensi hämmästyksissään rynnäköllä valloittaa linnan.
Vimmatulla sotahuudolla heittäytyivät he hautaan ja kapuilivat urheasti vallille, mutta täällä otettiin heitä niin tarmokkaasti vastaan, että heidän hetken ottelun perästä ylen niskojansa täytyi peräytyä.
"Tämä oli ensimäinen hyvästijättö", mutisi Erkki, ladaten tykkinsä uudelleen, "toisella kerralla käy paremmin, sillä nyt nuo pirut tulivat liian äkkiä. Kas niin, pojat, sillä tavalla kunnon sotilas taistelee!"