Kauan ei tarvinnut odottaa toistakaan rynnäkköä. Mutta nyt muuttivat sissit sotimistapansa. Himmeä kuunvalo kun oli, voivat sissit edukkaasti piillä pensaikossa, mutta sitävastoin selvästi nähdä puollustajat, ja he käyttivätkin tätä etua hyväkseen. Metsästä välähteli joka hetki, ja jokunen luoti aina vei uhrinsa. Erkki kiroili kyllä sala-ampujia, mutta ne eivät sittenkään tulleet esille: piilopaikastaan lähettelivät he vaan luoteja, ja vanhus itsekin menetti hattunsa, juuri aikoessaan viedä sytyttimen sankkireikään.
"Tuolla, tuolla, ampukaa tuonnepäin!" huusi nuori talopoika tarttuen Erkin käsivarteen. "Minä huomasin sissijoukon olevan piilossa siellä pensaikossa."
Osoitettu pensaikko oli aivan lähellä vallihautaa, ja nähtävästi oli sissien aikomus koota sinne niin suuri joukko kuin mahdollista, voidakseen sitten rynnätä, kun hajoitettujen ampujain luodit ensin olivat vähentäneet puollustajain rivejä. Tämä ajatus juolahti heti Erkin mieleen, ja hän jupisi itsekseen, kääntäen tykit kenenkään huomaamatta pensaikkoa kohti:
"Hiljaa, hiljaa vaan, lurjukset, kyllä tunnen nämä kujeet; aivan samoin nuo kettumaiset saksalaisetkin tekivät Sonderburgin luona, ja minä silloinkin kanuunia hoidin. Paremmat ne tosin olivat kuin nämä leikkikalut, mutta kun panee kahdenkertaisen latauksen, niin toivon, ett'ei ainakaan pari heistä enään näe ensi päivänkoittoa." Näin sanoen nosti hän sytyttimen: välähdys, kumiseva paukaus, ja pensaikosta kuului ääretön parku, jota sotaan tottunut Erkkikin kauhistui. Hän oli niin hyvin tähdännyt laukauksensa, että ainoastaan pari henkeä vältti hävityksen.
Näiden joukossa oli eräs roteva mies, joka nopein askelin juoksi metsään, mutta ennenkuin katosi, katsoi hän taakseen, veti kaapun kasvoiltaan, nosti oikean kätensä kirkasta taivasta kohden ja jupisi: "jo tänä yönä täytyy teidän olla minun vallassani."
"Näetkö tuota yksinäistä miestä metsän rinteessä?" kuiskasi Erkki eräälle paraista ampujista. "Ota hänet huomioosi ja lähetä hänelle tervehdys, että ukko Erkinpojalla vieläkin on hyvät silmät."
Tuntematon seisoi paikallaan, ja himmeässä kuunvalossa näyttivät sysimustan parran ympäröimät kasvot enemmän henkiolennon kuin ihmisen kasvoilta.
Vielä kerran lausui hän äsken mainitsemamme sanansa, mutta pääsi tuskin loppuun, kun luoti lävisti puoleksi alas käärityn kauluksen ja pysähtyi nuoreen puuhun parin kyynärän päässä hänen takanaan.
Mies vavahti, nosti kaapun päänsä yli ja riensi pois. Erkki Erkinpojan vieressä seisoi Czarny. "Tunsitko häntä?" kysyi Czarny, osoittaen kädellään sinne päin, missä sissi oli seisonut.
"En", vastasi Erkki, "ken hän oli?"