Mutta Czarny ei kuullut näitä sanoja, sillä juuri samassa syöksi hän pienen joukkonsa etupäässä sissien keskelle ja teki heille suuren tappion. Vanha Erkki seurasi häntä uskollisesti. Järjestämättömät talonpojat peräytyivät, ja suurin osa heistä pakeni nurinniskoin samaa tietä kuin tulivatkin.
Vielä paloivat molemmat lamput ja valaisivat himmeästi tuota hurjaa melskettä, mutta samassa kun Erkki löi maahan erään niistä talonpojista, mitkä vielä tekivät vastarintaa ovella, kuului pistoolin laukaus eräästä salin nurkasta, ja luoti murskasi toisen lampuista pienille palasille. Taaskin pamahti laukaus, mutta tämä hairahtui maalistaan.
"Hakatkaa nuo kirotut konnat tuhansiksi palasiksi!" huusi Czarny lujalla äänellä. "Meidän täytyy päästä ulos, ennenkuin ehtivät ampua toisenkin lampun sirpaleiksi."
"Ei niin kiirettä, Czarny-ystäväni!" kuului ivaava ääni hänen takanaan, ja lampun levittämässä puolihämärässä valossa tunsi Czarny verivihollisensa synkät kasvot. Mutta Walchovitz ei ollut yksin, hänellä oli suuri joukko seurassaan.
"Ei niin kiirettä!" toisti hän taas, ottaen pari askelta eteenpäin. "Minulla on pari sanaa puhuttavaa kreivitär Eleonora Stjernfeltille, valapatolle ja…"
"Pidättäkää! Kaiken sen tähden, mikä pyhää on, olkaa armelias!" huudahti kreivitär, nostaen molemmat kätensä Walchovitzia kohden. "Eikö minua ole kohdannut hirveä onnettomuus, kun kadotin sekä puolisoni, että tyttäreni!"
"Ja vielä minun hauttani!" täytti Walchovitz vitkaan, pannen viimeisille sanoille painoa.
Eleonora tuijotti puhujaan tylsin silmäyksin; alussa ei hän näyttänyt ymmärtävän näiden sanojen merkitystä, mutta vihdoin kävi kaikki hänelle selville, ja parauksella, joka sai tuon paatuneen Walchovitzinkin kavahtamaan, vaipui hän tainnuksissa lattialle.
"Saatana", ärjäsi Czarny, ja syöksyi ase koholla esiin, "eikö sinussa löydy rahtuakaan ihmistunnetta?"
"Hm", sanoi jesuiitta, halveksivaisesti koukistaen ylähuultaan, "kuka minulle puhuu siitä, kun kosto viittaa?"