"No valmistaudu sitten taistelemaan elämästä ja kuolemasta", vastasi Czarny, kolkon epätoivon valtaamana, "toisen meistä täytyy jäädä paikalle."
"Minä tahdon ensin katsella häntä silmästä silmään", kuului luja ääni Czarnyn takaa, ja ennenkuin tämä ehti antaa ainoatakaan iskua, juoksi Erkki esiin ja asettui hänen ja Walchovitzin väliin. "Puollusta itseäsi", ärjäsi hän, nostaen molemmin käsin miekkaansa, "minä olen ennenkin sinua etsinyt, mutta joka kerta olet päässyt pakoon. Äskettäin puhuit kostosta, saammepa nähdä, eikö se ennemmin tahi myöhemmin saavuta sinuakin."
Walchovitz ei tällä kerralla peräytynyt, vaan väisti taitavasti Erkin hurjia iskuja. Kaksintaistelu tuli yhä rajummaksi.
Turhaan koki Walchovitz käyttää kaikki voimansa ja notkeutensa, masentaakseen vastustajansa; Erkki-ukko seisoi vaan järkähtämättä paikallaan.
"Takasin!" huusi puolalainen, kun sissit aikoivat karata vanhuksen niskaan. "Hän on vaatinut minua miekkasille, on siis minun velvollisuuteni kaataa hänet." Czarnyn, Bernhardin ja Akselin tunteet, tätä taistelua katsellessaan, voi helposti arvata. Jos Erkki kaatuu, ei olisi toivoakaan, mutta jos voitto olisi hänen, löytyisi vielä pelastuksen siinto jälellä.
Kuten ennen on sanottu, oli salia ja oikeata sivurakennusta yhdistävä ovi särjetty, kun sissit pakottivat Akselin peräytymään. Toisen uloskäytävän luona metsäänpäin seisoivat Erkki ja Walchovitz.
"Ettekö luule, että voisimme päästä pakoon tätä tietä?" kysyi Bernhard, osoittaen uloskäytävää. "Kaikki sissit ovat nyt koolla salissa, ja yhdistetyin voimin pitäisi kokeen onnistuman."
"Sitä olen minäkin ajatellut", vastasi Czarny, nojautuen Eleonoran yli, joka tainnottomana lepäsi eräällä oven luona olevalla rahilla. "Koettakaamme, eikö meitä onnestaisi", lisäsi hän ja otti tainnottoman syliinsä sekä kiiruhti käytävään.
Aksel ja Bernhard suojelivat paluumatkaa muutaman haavoittumattoman palvelijan kanssa, mutta ennenkuin viimemainittu meni salista, huusi hän Erkille olemaan hyvässä toivossa, sillä apu oli pian tuleva.
Samassa kajahti heidän takanaan niin hornallinen pilkkanauru, että nuorukainen hämmästyksissään ja kauhistuneena kääntyi takasin. Hänen edessään seisoi Walchovitz, ja parin kyynärän päässä siitä nojautui vanha Erkki seinää vastaan. Puolalaisen miekka oli sattunut hänen rintaansa, ja kalman kalpeus levisi hänen kasvoilleen.