Sittenkun molemmat upserit olivat istuutuneet pienen pöydän ääreen, kysyi eversti:
"Tiedättekö, että majuri Berdan on ottanut erään vangin Mikolaiovin luona?"
"Tiedän", vastasi Vilho, hieman peloissaan, mikä lopuksi tulisi tästä puheesta.
"Oletteko puhutellut häntä?"
"Olen."
"Mitä sanoo hän sodasta?"
"Ei mitään, herra eversti; aivan mahdotonta on saada häntä sanallakaan ilmoittamaan mitään puolalaisten liikkeistä, hän on niitä jesuiittia, ja helpolla häntä ei saada tunnustamaan."
"Hm, hm", myhähti eversti. "Puhukaa nyt miten matkanne kului?"
Vilho teki nyt tilin kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut, jonka lukijat jo tuntevat, ja kun hän oli lopettanut, huudahti eversti, lyöden häntä olalle:
"No sehän vasta oli noiden väjyvien koirien nenästä vetämistä! Mutta miten jaksoi teidän ihana kreivittärenne? Minä olen utelias kuin vanha akka."