Silloin sanoi eversti Kruse, laskien kätensä Vilhon olalle:
"Jos teillä on teräshaarniska, pukekaa se päällenne, sillä Czarny hiipii täällä ympäristöllä väjyvän kissan tavalla."
"Czarny", sanoi Vilho hämmästyneenä, "oletteko nähnyt hänet?"
Eversti kertoi nyt yöllisen retkeilynsä.
Vilho ei vastannut mitään, vaan kiirehti niin pian kuin mahdollista oli Eleonoran luo.
VII.
Sandomirissa.
Veiksel-virran vasemmalla rannalla, aivan Puolan ja Galitsian rajalla, sijaitsi pieni Sandomirin kaupunki, jossa eversti Cronlod oli päällikkönä, ankaralla sotakurilla ja lempeydellä kaupungin asukkaita kohtaan oli hän voittanut kaikkien luottamuksen. He pelkäsivät omia maanmiehiään enemmän kuin ruotsalaisia, ja tämä ei tapahtunut tämän sodan aikana ainoastaan täällä, vaan monessa muussakin paikassa. Hillitsemättömät puolalaiset sotilaat eivät totelleet sotakuria, he kuljeskelivat pitkin, tehden väkivaltaa missä vaan sopi, jotavastoin ruotsalaiset tarkoin välttivät sellaisia väkivaltaisuuksia, jotka olisivat voineet maakansaa vihoittaa. Usein tapahtui, samoinkuin 30-vuotisenkin sodan aikana, että asukkaat hakivat vihollisiltaan suojaa maanmiestensä ryöstöjä vastaan.
Lubomirski oli ottanut valloittaakseen linnan, mutta hänelle tehtiin niin tehokasta vastarintaa, että hän, muutamien hyökkäysten jälkeen päätti ruveta piirittämään sitä. Joka päivä tanssivat puolalaisten tykkien luodit linnan muureja vastaan, mutta Cronlod lähetti yhtä lämpimiä tervehdyksiä takasin, eikä jättänyt linnoitusta. Vihdoin sai tuo rohkea päällikkö tiedon, että Kaarlo kuningas lähestyi nopeasti, mennäkseen kaupungin luona virran yli.
Oli 19 päivä maaliskuuta. Aurinko oli jo aikoja sitten mennyt mailleen. Kova rankkasade edellisenä päivänä oli tehnyt tiet melkein käyttämättömiksi. Kaupungissa vallitsi hiljaisuus, mutta sitä vilkkaampi oli liike linnassa. Vartijoita muutettiin vähän päästä ja kaikin tavoin koetettiin pitää vähälukuista linnaväkeä toivossa.