"Mutta minä käyn hänet hakemassa, aivan valtiokansleri Göran Czarneckin ja Witebskin nenän edestä", vastasi eversti, joka nyt alkoi tulistua. "Kylläpä saarnaan heille, ett'ei laisinkaan sovi ryöstää toiselta omaisuutta, ja vielä kalleimpaa, niinkuin vaimo on. Aivan vimmastun tätä ajatellessani", jatkoi hän, lyöden otsaansa, "ja jospa nyt tuo ruhtinas olisi hallussani, kyllä hänen opettaisin. Onko tämä nyt enään laitaa; ensin aikoo paistaa luutnantin ja sitten ryöstää hänen vaimonsa! Ei, kreivittäreni, teidän ruhtinaanne ovat vielä niin raakoja, että voisivat ottaa esimerkin minun halvimmasta sotamiehestäni."
Näin sanoen hyökkäsi eversti ulos ja löi oven niin kovaa kiinni, että vanha kreivitär pelästyneenä hypähti tuoliltaan.
"Pyhä neitsyt minua varjelkoon tuollaisesta ihmisestä!" rukoili hän kädet ristissä. "Jos vaan olisin Varsovassa, antaisin mielelläni lukea sata messua mieheni haudalla."
* * * * *
Jättäkäämme vanhus rukoilemaan pyhää neitsyttä ja kaikkia pyhimyksiä, muutamalla sanalla tehdäksemme selkoa siitä tapauksesta, joka veti leveän piirron Kaarlo Kustaan tuumien yli.
Kuninkaan aije oli, näet, seuraava: hän tahtoi auttaa lujasti piiritettyä linnoitusta, ajaa Lubomirskin takasin ja sen jälkeen karata Czarneckin päälle, joka seisoi noin kolme penikulmaa kaupungin yläpuolella. Tuuma kyllä oli rohkeasti mietitty, vaan täyttämisestä ei tullut mitään, sillä koko kokoontunut sotaneuvosto hylkäsi sen; olipa tuolla uljaalla Rietrikki La Chapelle'llakin tähän vastustamisen syytä. Ruotsalaisten mennessä virran yli, jota kuitenkin Lubomirski kaikin tavoin koettaisi estää, voisi Witebski joutua hänen avukseen, ja sitten ruotsalaiset joutuisivat kahden tulen väliin. Lähemmin harkittuaan huomasi kuningaskin tuumansa jäävän tekemättä, mutta kuitenkin päätettiin, että koetetaan viedä linnoitukselle apua.
Puolalaisten tykit alkoivat paukkua linnoitusta ja kaupunkia vastaan, joka viimemainittu oli melkein rauniona. Kaikista valmistuksista päättäen näyttiin hankittavan rynnäkköä.
Tämä tapahtui maaliskuun 24 päivänä. Parvi jalkaväkeä toisensa perään tunkeutui linnoitusta kohden, vaan pakoitettiin peräytämään. Maa järisi tykkien jyskeestä, ja toisella rannalla oleva koko ruotsalainen armeija katseli jättiläistaistelua, joka tuotti ikikunnian Cronlodin nimelle. Czarnecki tuli nyt Lubomirskille avuksi, ja ruotsalaisten asema tuli yhä epätietoisemmaksi. Puolalaiset voittivat yhä enemmän alaa ja koettivat päästä rantaan, siellä valloittaakseen Liljenbergin aseman ja ympäröidä linnan. Tätä estääksensä antoi Kaarlo Kustaa järjestää kaksitoistatykkisen patterin vastapäätä siltaa ja piti siinä vireillä niin kuolettavan tulen, että viholliset heti peräytyivät.
Hyökkäävien puolalaisten joukossa nähtiin rakuunarykmentti, joka pelkäämättä riensi Liljenbergin varustuksia kohden. Tiheät rivit kyllä harventuivat, mutta tämä ei estänyt jälellejääneitä menemästä eteenpäin. Annetulla merkillä astuivat rakuunat hevosten selästä ja hyökkäsivät jalkasin läheisimpiä asunnoita vastaan. Ruotsalaiset puollustivat itseään urheasti, mutta pakotettiin viimein peräytymään, ja linna ympäröittiin.
Kaarlo Kustaa viittasi eversti Krusea tulemaan luoksensa.