"Tunnetteko häntä, joka ratsastaa mustalla hevosella?" kysyi kuningas ja osoitti ratsastajaa, joka täyttä laukkaa riensi rannalle, pitämättä vähääkään lukua vaarasta, joka häntä uhkasi.
Eversti katseli häntä hetkisen tarkoin, sitten sanoi hän niin hiljaa, ett'ei kukaan lähelläseisovista voinut sitä kuulla:
"Teidän majesteettinne, hän on Göran Czarnecki."
"Holhokkinne kilpakosija?"
"Niin, teidän majesteettinne", vastasi eversti ajatuksissaan.
Samalla alkoivat rannalle asetetut haja-ampujat hirveän tulen. Ruhtinaan hevonen kavahti pystyyn ja kaatui, vieden mukanaan ratsastajan. Eversti tuskin uskalsi hengittää; hetkinen kului. Äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat, nähdessään Göran Czarneckin hyppäävän toisen hevosen selkään, ja hän mutisi itsekseen: "Hänen aikansa ei ole vielä tullut."
Linnoitus ei enään voinut kestää vihollisten hyökkäyksiä, sen näki kuningas nyt, ja hän päätti sentähden pelastaa minkä voi, ajan vielä sitä myöntäessä. Hän käski siis everstiluutnantti Törnsköldin mennä yli virran ja viedä pois ruokavarat. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä, kun puolalaisten joukko yhä eneni, mutta Törnsköld päätti tehdä kokeen. Valittuaan 30 miestä jalkaväestä, kiiruhti hän rantaan ruotsalaisten tykkien suojelemana, vei pienen joukkonsa veneissä virran yli ja astui onnellisesti maalle.
Senjälkeen marssittiin eteenpäin, kuin ei vastarintaa olisi tehty laisinkaan. Kyllähän luodit tuiskivat urheilijoiden ympärillä, ja Göran Czarnecki koetti ehkäistä rynnäkköä, mutta Törnsköld ei antanut itseään hillitä. Huoneusto toisensa perään puhdistettiin vihollisista, rakuunat hajoitettiin, ruhtinas kadotti toisenkin hevosensa ja oli vähällä joutua vangiksi; kartessein, sapelien ja keihäitten välistä riensi Törnsköld päämääräänsä kohden. Linnan portilla tuli häntä vastaan Cronlod, joka marssi miehineen pois. Suurin osa varoista, joiden joukossa 180 vatia ruutia, pelastettiin. Paluumatka meni samaten vihollisten murtuneitten rivien läpi, ja Czarneckin aikomus, voimakkaalla rynnäköllä, valloittaa sekä urheat ruotsalaiset että heidän veneensä, meni turhaan; Törnsköld vei miehistön ja varat samaa tietä, kuin oli tullutkin ruotsalaisten leiriin.
Linna oli puolalaisten hallussa, ja kauan ei viipynyt, ennenkuin sen salit täyttyivät väellä, joka kaikin tavoin osoitti iloaan.
Kuningas näki tämän ja hänen sydämensä sykki levottomasti, miettiessään kärsittyä tappiotaan. Urhea Cronlod, joka koko armeijan nähden oli saanut kuninkaalta kiitoslauseen rohkeudestaan, ratsasti kuninkaan rinnalla ja hänen vieressään Essen.