"Näetkö aaveita, Ramoski, vai tahdotko vetää vihollisen huomion puoleemme?"
"Se on jo tehty, luulen ma", vastasi tämä yhtä hiljaa; "minä kuulen airojen loisketta sivullamme."
Molemmat kuuntelivat levottomina, ja Ramoski aikoi juuri taasen kastaa aironsa veteen, kun samassa kuului huuto:
"Kuka siellä? Vastatkaa, muuten ammun."
Puolalaiset koettivat pimeässä ottaa selon äkillisestä esteestä, mutta turhaan; oli niin pimeä, että tuskin näkivät neljää kyynärää eteensä. He katselivat toisiaan neuvottomina, eivätkä itsekään tienneet, tottelisivatko vai ei, kun toisen kerran kuulivat ankaran käskyn, nyt vaan parin kyynärän päässä.
"Vastaa sinä, joka ymmärrät ruotsia", kuiskasi Ramoski, vetäen airot veneesen; "me emme voi päästä karkuun."
* * * * *
Samaan aikaan kun Czarny ja Ramoski työnsivät litvalaisten leiriltä veneen vesille, lähestyi kolme ratsastajaa pienen saaren rantaa. He eivät puhuneet montakaan sanaa, vaan oli heillä kuitenkin sama päämäärä. Tultuaan eräälle paikalle rannalla, jossa kaksi venettä oli säilytetty ja sidottuaan hevosensa puuhun kiinni, sanoi toinen ratsastajista, kalpea nuorukainen, lyhyelle, oikealla puolellaan seisovalle miehelle:
"Onko todellakin aikomuksenne seurata meitä?"
"On, kreivi Stjernfelt", vastasi puhuteltu, joka ei ollut kukaan muu kuin eversti Kruse, "onpa todellakin aikomukseni seurata teitä tällä mielettömällä retkellä. Nuoruus kyllä tarvitsee kokeneen veneessään, ja tunnustanpa vielä, että odotan suurta iloa tästä huvimatkasta, ehkä kuinkakin pöllömäiseltä se näyttää. Tulkaa nyt", jatkoi hän, ottaen Vilhon käsivarresta kiinni, "kersantti Lundberg on jo, näen mä, pannut veneen kuntoon: jota enemmän viivyttelemme lähtöä, sitä vaarallisemmaksi se tulee."