"Ne ovat täällä", virkkoi Vilho, "emmehän niitä nyt vielä tarvitse?"
"Ensin täytyy meidän päästä perille", tuumaili eversti; "emmehän saata narrien tavoin kuljeskella ympäri noissa epämukavissa puvuissa."
Vilho ei vastannut mitään, vaan kuunteli tarkasti. Äkkiä tarttui hän kersantin käsivarteen ja kuiskasi:
"Olen kuulevinani jonkinlaista kohinaa edessämme, voisiko…"
"Se on vene", keskeytti kersantti yhtä hiljaa, "nyt kuulen sen aivan selvään."
"Näettekö mitään?" kysyi eversti, varovasti muuttaen kersantin viereen istumaan.
"En, eversti", vastasi tämä ja lepäytti airojaan, "mutta parin minuutin perästä."
"Vaadi heiltä tunnussanaa", käski eversti.
"Mutta ell'ei vene ole yksin, niin olemme joutuneet aivan suden suuhun", kuiskasi Vilho. "Odottakaa vielä hetkinen, niin saamme nähdä, josko koko venejoukko meitä hätyyttää."
"No, tapahtukoon sitten kuten tahdotte", vastasi eversti nurjasti.