Czarny tunsi heti everstin äänen ja mutisi: "Voinpa olla vanna, että kreivi on mukana; pyhä neitsyt on kanssamme ja pitää tekomme oikeana." Sitten lisäsi hän ääneensä: "Asiamme on tavata kreivi Stjernfeltiä."
"Hän on täällä", vastasi Vilho, ja nousi seisomaan veneessä, "kuka tahtoo minua puhutella?"
Czarny ei odottanut tämänlaista kysymystä eikä tietänyt, ilmoittaisiko itsensä, vai ei. Mutta kun Vilho uhkaavalla äänellä toisti kysymyksensä, päätti Czarny ilmaista nimensä, ja vastasi:
"Czarny tahtoo puhua kanssanne Eleonora-kreivittärestä."
"Czarny", mutisi eversti puoliääneen, "onko tuo lurjus taaskin liikkeellä? Hän se oli, joka meidät suohon vietteli."
Czarny vapisi kuullessaan everstin sanat. Ramoski oli parilla vedolla vienyt veneensä aivan ruotsalaisten viereen.
"Mitä on teillä ilmoitettavaa puolisostani?" kysyi Vilho, ja odotti sykkivällä sydämellä vastausta.
"Puolisonne on litvalaisten leirissä", vastasi Czarny, "ja me olemme tulleet teidän kanssanne neuvottelemaan hänen pelastuksestansa."
"Älkää uskoko häntä, luutnantti!" sanoi eversti innoissaan. "Hän on kavala veijari, tuo Czarny; hän tahtoo vietellä teitä ruhtinaan valmistamaan ansaan."
"Ei, eversti Kruse", vastasi Czarny rohkeasti, "minä en viettele kreiviä paulaan, sillä olen päättänyt pyhän neitsyen avulla pelastaa kreivittären."