"Millä keinoin?" kysyi Vilho äkkiä. "Mainitse se minulle heti, ja minä olen valmis mihin uhrauksiin tahansa."
"Vielä ei ole aika tullut", virkkoi Czarny, "mutta jos syttyy taistelu."
"Mitä sitten tapahtuu, jos taistelu syttyy?" kysäsi eversti äkkiä.
"Silloin pelastan hänet", vastasi puolalainen suoraan. "Mutta", lisäsi hän vitkaan,. "teidän täytyy minua auttaa; muuten ruhtinas vie hänet pois, se on hänen aikomuksensa."
"Tiedätkö taistelun edes syttyvänkään?" kysyi eversti epäluuloisena.
"Me luulottelemme sitä", vastasi Czarny pelkäämättä.
"Mutta miten tapaammekaan toisemme?" kysäsi Vilho.
"Jättäkää se minun huolekseni", virkkoi puolalainen; "minä pidän huolta kreivittärestä, ja ruhtinasta on kielletty hänen luonansakaan käymästä."
Syvä keveyden huokaus tunkeutui esiin Vilhon rinnasta.
"Lähtekäämme nyt", sanoi Czarny taas; "vielä tänä yönä täytyy meidän olla ruhtinaan luona, muuten huomaa hän poissaolomme ja alkaa epäillä; hän, näette, epäilee kaikkia, ja täytyypä olla erinomainen viekkaus, ett'ei anna itseään ilmi."