Näin sanoen poistui hän nopeasti Valkeamäkeen päin.
Mutta hän oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun sorea, vahva mies, puettuna suomalaisen talonpojan yksinkertaiseen pukuun, astui esille sen nurkan takaa, jonka vieressä Venäläinen oli itsekseen puhunut.
"Polttaa … polttaa", ajatteli Suomalainen itseksensä. "No, siitä nyt kumminkin syntyy pitkä valhe. Meikäläisiä on tulossa tänne päin, luulen ma, koska ryssä oli niin levoton. Hyvä, silloin me rupeamme toimeen, Kenttä ja Kristeri Hokkanen suostuvat myös tähän seikkailuun, sen tiedän".
Tämä nuori talonpoika oli Erkki Ollikainen, joka sattui olemaan tervehtimässä erästä paikkakunnalla asuvaa sukulaista. Jo kauvan oli Erkki pahoilla mielin ja yhä yltyvällä vihalla katsellut vihollisen ynseätä menoa ja joka päivä uudistuneita hirmuisuuksia maan asukkaita kohtaan; ja itse oli hänen täytynyt eräänä päivänä huhtikuun lopussa päätä pahkain syvän lumen lävitse paeta läheneviä vihollisia. Tästä ja paljosta muusta kurjuudesta, jota hän oli nähnyt lyhyellä ajalla, mitä sotaa oli kestänyt, oli hänen sydämessään syttynyt sammutettumaton halu kostaa anastajia. Tämä ajatus oli yhä lujemmin juurtunut hänen mieleensä, ja hän odotti vaan sopivaa tilaisuutta pannaksensa tuumaa toimeen. Tämä tilaisuus oli nyt tarjoutunut. Ne miehet, joiden luo hän aikoi mennä, olivat lautamies Kenttä ja talollinen Kristeri Hokkanen, molemmat samanmielisiä kuin hänkin.
Tullessansa ensinmainitun luo oli siellä jo muuan sama-asianen nimeltä Gummerus sekä seudun maanmittari, Boisman. Nämät olivat mitä vilkkaimmassa keskustelussa kun Erkki astui huoneesen. Kaikkien katseet kirkastuivat nähdessään hänet.
"Tässä on oikea ja uskollinen Suomalainen joka ei milloinkaan petä", sanoi Kenttä ja pusersi Erkin käsiä. "Oletko kuullut venäläisten viimeistä julmuutta?"
"En", vastasi Erkki.
"Kaksi jääkäriä tuli aamulla viisaan-Kerstin pirtille Valkeamäellä ja tekivät siellä puhdasta. Se oli pian tehty, kosk'ei pirtissä ollut suuria otettavia. Mutta nyt tulee pahin. Sotamiehet tahtoivat viinaa, tietysti, mutta luonnollisesti ei Kerstillä semmoista ollut. Julmurit olivat kuitenkin saaneet päähänsä, että viinaa löytyi ja että Kersti oli kätkenyt sen. Kun he sentähden olivat etsineet hyvät tarpeensa, mutta turhaan, ottivat he raivoissaan vanhan vaimon kiinni ja sitoivat hänen sängyntolppaan. Sitte sytyttivät he pirtin tuleen, joka oli niin perin kuiva ja sentähden paloi kuin taula, ja…"
"Pedot", mumisi Erkki puoliääneen ja puristi hurjasti nyrkkiänsä.
Kenttä jatkoi;