"Sepä hyvä", sanoi Erkki Ollikainen ja katseli molempia renkiä iloisesti. "Niinpian kuin häät ovat pidetyt, lähden minä taas metsiin. Uskokaat vaan että me siivoomme ryssät täältä ilolla ja riemulla. Sandels on miesten paraita eikä Malmikaan nimeänsä häpeä. Hän ei anna ryssälle hetkenkään rauhaa. Päätetty siis, pojat! Huomenna matkaan. Valakaat niin paljon luotia kuin joudutte; metsissä ja järvillä on ryssiä runsaasti."

Tämän sanottuansa riensi Erkki kirkkoon. Hänen piti juuri astuman temppelin kynnyksen ylitse kun Hömppö-Tiina, vanha akka, joka asui huonossa mökissä Heiniojan maalla ja jota yleensä pidettiin vähäjärkisenä, minkä tähden hän yllämainitun nimenkin oli saanut, kiiruhti hänen eteensä ja tempasi häntä takinliepeestä.

"Tule tänne että saan sinua puhutella", kuiskasi hän väännellen kasvojansa ja suutansa moneen väärään; "tule vaan!"

Ja näin sanoen vetäysi hän vähän syrjään.

"Sinun pitää oleman varoillasi Jussilan suhteen", kuiskasi hän uudelleen ja pani huulensa Erkin korvalle, "mutta varo itseäsi niin, ettei kyyhkysesi saa tietää haukan häntä vainoovan. Vait, vait! Mitä he mulkoilevat tuolla, ikäänkuin he luulisivat Tiinan kyyhkylää tahtovan; ei, haukka on Jussila, joka vainoo sinua ja kyyhkyistäsi, huu-u-uu!"

Erkki, joka sangen hyvin huomasi, ettei Hömppö-Tiina tällä kertaa puhunut omiansa, varsinkin kun hän muisti niitä uhkauksia, joita Heiniojan vouti kerran oli sanonut hänelle päin silmiä, kysyi sentähden:

"Mitä syytä sinulla on tämmöisen varoituksen antamiseen, Tiina?"

"Syytä … syytä…! On kyllä niitä, mutta ole hiljaa; ehkä Jussila istuu jonkun puun latvassa taikka jossakin haudassa kätkettynä meitä kuultelemassa! Kuules; aikaisin aamulla nousi hän ylös ja souti Noitasaarelle, ja puolen tunnin perästä tuli sieltä kolme venettä tännepäin. Oi, kuinka minä nauroin Jussilalle. hän luuli kai, etten minä nähnyt pitkätakkisia olevan hänen mukanaan. Mutta kyllä minä näin, sillä näetkös, minä saatan nähdä maailman loppuun asti. Sen minä saatan", lopetti hän ja ojensi käyrää varttansa, koko lailla vanhan juurakon kaltaisena. "Minä saatan nähdä maailman loppuun, minä, ja syytä nyt itseäsi jos et pelastu ja pelasta kyyhkyistäsi. Hi hi hi!"

Nain sanoen riensi Hömppö-Tiina niin nopeasti hautojen välitse, että olisi ollut turha yritys koettaa saada häntä kiinni.

"Onkohan hänen puheessansa perää", ajatteli Erkki katsellen poistuvaa.
"Niin, 'siellä tuli, missä tupruaa'. Paras on olla varoillansa".