Heikko silta tärisi ja rouskui hevosien ja sotamiesten painon alla, ja ennen pitkää olivat venäläiset jääkärit ja kasakat piirittäneet kaikki asunnot Noidanojalla.
Moneen vuoteen ei ollut semmoista elämää ollut Noidanojalla, kuin siellä nyt nousi. Asunnoista pakeni joukottain miehiä, vaimoja ja lapsia metsiin, jättäen kaiken omaisuutensa ryöstettäväksi ja poltettavaksi. Tosin koettivat Venäläiset estää heidän pakenemistansa ja heidän onnistuikin pidättää muutamia, mutta useimmat pääsivät hiipimään pakoon, kun he ensin olivat varustaineet aseilla. Siellä täällä ampuivat jääkärit ja kasakat pakenevia, mutta harvoin heidän luotinsa sattuivat. Auringon laskeissa oli kuitenkin neljä Noidanojalaista herjennyt elämästä. Heidän kuolleet ruumiinsa jätettiin maan päälle ilmaa myrkyttämään. Sodan kirous oli ehtinyt tähänkin rauhalliseen tienoon.
Niissä, jotka eivät päässeet pakenemaan oli vanha Heikkiläkin. Melkein puolisokeana ollen, oli hän juossut keskelle kasakkaparvea ja siellä joutunut armottoman pilkan alaiseksi. Hän päästettiin kuitenkin irti ja aikoi rientää kotionsa, kun liekit hänen sytytetystä tuvastansa pidättivät hänen.
"Vai niin", sanoi ukko levollisesti itsekseen, hengästyneenä istuen kaatuneen puun rungolle, "minä huomaan, että te olette kaltaisianne! Ihan niinkuin viime sodassa".
Sittekuin ukko oli hetken levännyt, hiipi hän sivulle päin, ja hänen onnistuikin päästä lähimpään metsänrinteesen, jossa hän kiipesi kaatuneen hongan alle kätköön.
* * * * *
Melkein kaikki asunnot Noioanojalla olivat poltetut. Jäljellä oli vaan harva, ja niissä myös se, joka oli etäimmällä sillasta. Siinä oli venäläinen päällikkö, luutnantti Ogunov, ruvennut asumaan. Seuraavana päivänä saapuivat katteinit Baronovits ja Rosovski paikalle. Edellinen oli Iisalmelta paennut metsien ja korpien lävitse, monen monituisia kertoja vähältä joutua kiinni. Milloin jalkaisin, milloin ratsastaen ja milloin pienillä, kurjilla aluksilla, jotka töin tuskin kannattivat kahta miestä, oli hän pannut henkensä kaupalle mieluummin kuin antautua vangiksi.
Katteini Rosovskin kohtalot eivät olleet niin romantillisia. Kun Malmin väki ajoi häntä takaa Juvalta, jätti hän eräänä yönä miehensä ja riensi suoraan Noidanojaa kohden, sillä hän oli vakoojien kautta saanut tietää, että luutnantti Ogunov marssi sitä paikkaa kohden. Kerran oli hän ollut vähällä joutua Härilän keskievarin, Torkkulaisen ja erään hänen renkinsä käsiin, kun he olivat metsästämässä. Keskellä metsää itään päin Härilästä peloittivat he Rosovskin, joka juuri nautti sangen tarpeellista lepoa. Salamana hyppäsi hän ylös ja, ensin ammuttuansa Torkkulaista, vaikka osaamatta, lähti hän juoksemaan kivien ja kantojen ylitse niin paljon kuin suinkin pääsi. Keskievari ja renki olivat hänen kantapäillään. He ampuivatkin häntä. Rengin luoti tempasi lakin Rosovskin päästä, että hän nyt sai juosta paljain päin; luoti, jonka Torkkulainen kohta jälkeen lähetti, repi vallan pilalle katteinin toisen takinliepeen, muttei sekään häntä vahingoittanut. Katteini Rosovski juoksi henkensä edestä, ja rakkaus siihen antoi hänelle melkein siivet jalkoihinsa. Monen tunnin rasittavan matkan perästä saapui hän Noidanojalle. Ilta oli jo tullut kun hän astui luutnantti Ogunovin asuntoon. Luutnantti ja katteini Baronovits istuivat juuri puhelemassa tapauksista Iisalmella. Jotakuta silmänräpäystä ennen Rosovskin tuloa huudahti Ogunov kiivaasti:
"Antakaahan minun vaan ensin tehdä puhdasta täällä, niin minä sitte menen Iisalmelle ja…"
"Mutta", keskeytti Baronovits, "sinä unhotat, että Sandels on Toivolassa, ja että meidän on vaikea saada mitään aikaan hänen takanansa, jossa partiojoukkoja Raahesta päin alinomaa liikkuu edestakaisin".