"Kaikkien pahojen henkien nimessä", huudahti hän ja töytäsi akkunalle, "kuka se mahtoi olla?"
"Missä minun jääkärini ovat?" huusi katteini, hänkin tointuen. "Kuinka ne konnat vahtia pitävät? Minä hirtätän jokaikisen jahka vaan ne saan käsiini!"
Antti oli levottomana astunut ovelle. Hänen mieleensä johtui nyt se viha, jota Vaajasalolaiset tunsivat häntä kohtaan, ja jonka he useasti olivat selvästi osoittaneet. Saattoikohan tämä olla heidän mielensä osoitus? Hänen kahdella vaiheella ollen menisikö hän ulos vai ei, ja tätä arvaamatonta arvoitusta tuumiessaan, ravisti Jussila häntä lujasti kauluksesta huutaen:
"Mitä sinä mietit? Onko nyt aikaa tässä tollotella?"
"Ei", huusi Antti, joka nyt tuli entiselleen, "sinä olet oikeassa.
Meidän täytyy saada tiedon siitä, kuka kiven heitti".
Mutta sitä oli helpompi sanoa kuin tehdä, sillä kuinka huolellisesti nämät kolme miestä nuuskivatkin tuvan ympärystän, eivät he huomanneet mitäkään epäluulon alaista. Ei katteini Demonov myöskään nähnyt ainoatakaan jääkäriä. Venäläisen raivo nousi sentähden korkeimmilleen ja hän vannoi vieläkin kerran kalliin valan kostaaksensa miehillensä, jotka niin huolettomasti vartioivat päällikköänsä.
Syynä katteini Demonovin neljän jääkärin poissaoloon oli seuraava: Kolme heistä oli oheisessa talossa löytänyt viinakekkerin, jonka pakeneva omistaja tahallansa oli jättänyt, vietelläkseen vihollisen paulaan. Se onnistuikin. Lekkeri vietiin Antin tuvalle, ja kun sotamiehet akkunasta näkivät päällikkönsä nauttivan samaa juomaa kuin he itsekkin, ja he hyvin tiesivät, ettei hän siitä työstä kesken herjennyt, eivätkä lisäksi osanneet aavistaakaan Suomalaisten läsnäoloa, rupesivat he tyydyttämään tätä suurinta himoansa. He menivät sentähden vähän sivullepäin ja täällä tyhjennettiin viimeinenkin pisara astiasta. Kun se pisara katosi, oli myös miesten järki tiessään. He nukkuivat ja nukkuivat ijäksi päivää. Viinalekkerin omistaja oli, näet, kahden kumppanin kanssa hiipinyt vihollisten perässä, ja tappaneet heidät omilla aseillansa. Katteinin kostontuumat olivat siis turhia.
Kun Erkki oli heittänyt kiven huoneesen, riensi hän Leskelään päin, jonka läheisyydessä luutnantti Fieandt vielä oli kätkössä miehinensä.
"No", sanoi hän kun Erkki astui hänen eteensä, "mitä olet nähnyt."
"Koko venäläinen yliesikunta on koossa Vihtakannan talossa".