Fieandt oikein hypähti.
"Tiedätkö sen varmaan?" kysyi hän innokkaasti.
"Tiedän, herra". hän kertoi sitte mitä hän oli nähnyt ja kuullut Antin tuvalla, ja lopetti näin: "Parasta olisi tietysti ollut, jos minä olisin saattanut pysyä levollisena, mutta muistakaa, kuinka te itse siinä olisitte menetelleet. Vahinko vaan, etten osannut sitä lurjusta kalloon, niinkuin tarkoitukseni oli".
Luutnantti tuumi hetken. Sitte sanoi hän: "Entä jos koettaisimme napata heidät haltuumme niin kauvan kun vielä ovat siellä?"
"Se tuskin käy laatuun", oli Erkin pelonalainen vastaus.
"Kuinka niin?"
"Luonnollisesti ovat he jo lähteneet Antin tuvalta, sillä kyllä he osaavat ajatella vaaran olevan lähellä. Lisäksi on nyt pimeä ja sentähden kulku metsässä hankalaa, ett'emme me saisi toimeen mitään".
"Sinä olet oikeassa, Erkki Ollikainen", lausui eräs vanha Vaajasalon mies, joka oli tullut Fieandtille oppaaksi. "Minä olen syntynyt Vihtakankaalla ja tunnen jokaisen kiven ja pensaan siellä. Minun neuvoni on sentähden että luutnantti jättää hyökkäyksensä huomen aamuun. Kas niin, Erkki", jatkoi hän lohduttaen, huomatessaan niitä syviä huokauksia, jotka purkautuivat nuoren talonpojan raskaasta rinnasta, "luota Jumalaan; hän ei ole koskaan unhottanut sitä, joka on pannut turvansa häneen. Usko minua; et ennen tiedä kun olet saanut nuoren vaimosi jälleen. Vaajasalosta eivät Venäläiset voi viedä häntä, sillä pitkin saaren ympäri liikkuu Sandels'in parkassia ja pursia, ja luutnantti vastaa kyllä siitä ettei vihollinen pääse tästä salmesta ylitse. Ole hyvällä mielellä vaan, niin saat nähdä että kaikki käy hyvin. Herra Jumala, kenen täällä maailmassa luulet vastuksista ja huolista pääsevän? Ja kun semmoisia saamme rauhankin ajalla kärsiä, kuinka luonnollisia ne sitte sodan aikana ovatkaan".
"Kiitos lohdutuksestanne, Pohjonen", vastasi Erkki ja puserti lämpimästi vanhuksen ojennettua kättä. "Minä tahdon aina muistaa niitä ja noudattaa neuvoanne".
Päivän ensimmäinen valahdus ulottui tuskin valaisemaan puiden latvoja, kun luutnantti Fieandt lähti marssimaan Leskelästä, jonka läheisyydessä eivät Suomalaiset olleet vihollisen vilahdustakaan nähneet. Suomalaiset menivät hajonneina suoraan Antin pirttiä kohden, jossa hän vaan muutama tunti sitte oli nähnyt nuoren morsiamensa voimatta pelastaa häntä.