Jussila oli tuskin ehtinyt kaatua, kun jääkärit heittäysivät hänen päällensä. Moni tuli vielä avuksi ja kovan vastustuksen perästä saatiin Jussila sidottua.
Antti oli, pahasti haavoitettuna, melkein samaan aikaan vaipunut laattialle. Hän piti vielä pyörtynyttä Annaa niin lujasti sylissään, että hän vaan suurimmalla ponnistuksella saatiin irti.
Taistelu Pohjosen tuvassa oli loppunut. Sittekuin Anna ja Katri oli viety sieltä pois ja jälkimmäinen riemulla oli syleillyt vastalöydettyä miestänsä, lähti luutnantti Fieandt takasin Leskelää kohden.
Antin tuvalla pidätettiin. Vaajasalolaiset pyysivät siinä häneltä mitä innokkaimmin saada itse määrätä molempain vankien, mutta varsinkin Antin kohtalon.
"Tehkää hänelle mitä tahdotte", vastasi luutnantti äkäisesti, sillä onnistumaton retki pisti hänen vihaksensa. "Toisen tunnette hyvin. Hän on vihollisystävä. Hirttäkäät hänet!"
"Vihollisystävä on toinenkin", vastasi Pohjonen päättävästi. "Kyllä me vapautamme ihmiset niistä konnista".
"Tehkää se", kuiskasi Erkki. "Niin kauvan kuin Jussila on hengissä ei minulla ole rauhan päivää".
Pohjonen pusersi merkitsevästi Erkin kättä.
Samassa tuli eräs sotamies juosten etujoukolta ja kertoi että venäläinen joukko oli astunut maalle Leskelässä.
"Onko se mahdollista?" kysyi luutnantti.