"Etkä sinä ole sanonut sitä minulle", virkkoi Erkki luoden nuoreen morsiameensa tuskallisia katseita. "Siinä et tehnyt oikein!"
"Kuinka siitä olisin saattanut puhua, kun en saanut sinua tavata", vastasi Katri. "Sitä paitsi minä luulin sen vaan paljaaksi uhkaukseksi, mutta nyt", jatkoi hän ja katsoi huolestuneena kirkkopihaan päin, "nyt näen, että hän tällä kertaa pani uhkauksensa täytäntöön".
Erkki Ollikainen, tuo muuten niin neuvokas mies, joka useasti oli pelastunut pahemmistakin vaaroista, oli nyt melkein neuvotonna. Ei hän itsensä tähden peljännyt mitään, vaan nuori vaimonsa häntä huolestutti. Temmattaisiinko Katri, joka juuri oli häneen yhdistetty, hänen sylistänsä, ja tekisikö sen katala olento, jota ainoasti rikollinen himo johdatti kurjaan tekoonsa? Hänen ohimonsa sykkivät niin, että hän itse saattoi sen kuulla, Pusertaen Katrin vahvasti rintaansa vasten, kehoitti hän kaikkia sotaan kykeneviä oitis lähtemään kirkkopihaan siellä miehuullisesti vihollista vastustamaan, naisten ja lasten temppelissä odottaessa. Hän lopetti näin:
"Katteini Malm ei ole kaukana. Ehkä ampuminen saa hänen tulemaan tänne".
Sitten kääntyi hän vanhan papin puoleen, laski nyyhkivän Katrin hänen syliinsä sanoessaan:
"Isä Sievo, teidän haltuunne minä jätän vaimoni".
Sen sanottuaan riensi hän viritetty pistooli vasemmassa kädessään ja oikeassa paljastettu, vihollisen verestä värjääntynyt kalpa kirkkopihalle, jossa väki jo rupesi järjestäytymään.
"Olkaamme vaan hyvällä mielellä", huusi hän, "Minä olen monta kertaa ennen ollut tekemisissä pitkätakkien ja kasakoitten kanssa, ja tiedän, että uljas vastarinta on ainoa pelastuksemme. Mutta jos joku pelkää taistelua, niin menköön hän naisten luo."
Ei kukaan liikahtanut.
"Hyvä", sanoi Erkki ja hänen katseensa kirkastui kun hän näki sen yksimielisyyden, joka miehissä vallitsi ja sen rakkauden, joka loisti jokaisen silmistä, "koska teillä on semmoinen mieli, niin emme me Venäläisiä pelkää. Mutta että ihmiset tällä seudulla saisivat tiedon tilastamme ja tulisivat apuun, niin soittakaat uupumatta isoa kelloa, niin — —"