"Jumalan kiitos!" ajatteli Agda. "Nyt pääsen ainakin vähäksi aikaa rauhaan tuosta tungettelevaisesta narrista."
Suuria ihmisjoukkoja riensi Briittan asunnon ohi ja yht'mittaa kuului huuto:
"Kuningas tulee! Kuningas tulee!"
* * * * *
Skaraborgin jalkaväen, Bohusläänin rakuunain ja Nerkenin ja Värmlannin rykmenttien etunenässä saapui Kustaa III lokakuun alkupäivinä Göteborgiin. Vähän jälkeenpäin saapuivat jämtlantilaiset, osa henkivartioväkeä, kaksi saksalaista rykmenttiä ynnä monia muita joukkoja.
Ne väkijoukot, jotka menivät kuningasta vastaan, toivottivat suuresti riemuiten hänet tervetulleeksi. Töintuskin oli hän ehtinyt tulla kaupungin portille, kun jo postimestari astui hänen luoksensa ja jätti hänelle kirjeen. Kuningas Kustaa loi siihen pikaisen silmäyksen ja huudahti sitten:
"Rajanko yli?"
Pieni kirje oli Strömstadin postimestarin lähettämä, ja se oli ensimäinen tieto siitä, että tanskalainen armeija oli marssinut rajan yli.
Kokoontuneiden upseerien kesken syntyi yleinen hämminki, kun kuningas oli lausunut äskeiset sanat ja monen kasvoilta saattoi lukea, että heidät valtasi arka tunne, joka ei kuitenkaan johtunut pelosta. Syynä alakuloiseen mielialaan oli se, että kaupungin puolustautumisneuvot olivat mitä huonoimmassa kunnossa, eikä valleilla ollut ainoatakaan sotakelpoista kanuunaa. Tämän johdosta olikin suuri joukko kaupunkilaisia muuttanut maaseudulle, erittäinkin Boråseen, joka kaupunki erinomaisen huonojen teiden tähden oli jokseenkin turvattu vihollisen hyökkäyksiltä.
Muiden muassa olivat kuningasta menneet ottamaan vastaan myöskin Saituri-Pelle ja Briitta Kron. He olivat asettuneet mahdollisimman lähelle majesteettia. Granmar ja Agdakin olivat tavanneet toisensa. Oli luonnollistakin, että he pysyttelivät ensinmainituista niin etäällä kuin suinkin.