"Totta kyllä; mutta luuletko sinä, että Briitta Kron siitä välittää? Jos hän vain voi ehkäistä teidän naimistanne, ei hän lainkaan pidä teoistaan lukua. Kyllä minä hänet tunnen."
Puolituntia myöhemmin olivat ukko Stehn ja nuori aseseppä matkalla Saituri-Pellen asunnolle.
"Mitä sanoinkaan?" lausui Granmar hyvän aikaa kolkutettuaan ovelle, jota ei kuitenkaan tultu avaamaan. "Se ukkolurjus on varmaankin lähtenyt pakosalle."
"Niin on, olet kyllä oikeassa", säesti ukko Stehn. "Katsohan tuonne joelle! Luulen siellä näkeväni Saituri-Pellen veneen, jossa — —"
"Siinä näkyy olevan kolme henkilöä", keskeytti Granmar. "Kaksi naista! Voi! Ne eivät saata olla ketään muita, kuin Agda ja Briitta Kron."
"Sinä olet oikeassa! Mitä nyt on tehtävä?" kysyi ukko Stehn.
"Luonnollisesti lähdemme ajamaan heitä takaa!" huudahti Granmar. "Mutta mistä saamme veneen?"
Vähän aikaa etsittyään löysivät he pienen, mutta käyttökuntoisen veneen, jolla rohkeasti lähtivät matkalle.
"Käyköön miten tahansa!" lausui Granmar tarttuen airoihin, "mutta kyllä minä teen voitavani saadakseni Agdan takaisin."
"Ja minun apuuni voit huoleti luottaa", sanoi ukko Stehn. "Pellen kanssa on minulla useampi kuin yksi hanhi höyhennettävä. — Souda rivakasti!"