"Kyllä hän on tehnyt!"
"Mitenkä?"
"No etkö sinä sitä muista?"
"En."
"No, sittenpä tahdon virkistää muistiasi. Älä mene pois Pelle, niin saat kuulla ja tuomita sitten."
Kun ovi oli suljettu mahdollisimman tarkoin, painoi Briitta Kron poikansa tyttären kosteaan maahan ja alkoi kertoa, samalla kun hän ylpeästi asetti kätensä lanteilleen:
"Oletko unhoittanut, että olen kertonut sinulle rakastaneeni Granmarin iso-isää? Niin tiedätkös! niin minä olen tehnyt, Alussa luulin, että rakkauteni saisi vastarakkautta, mutta pian tulin kuitenkin huomaamaan, että hän sen sijaan olikin alkanut helliä Marttaa. Ja silloin minä vannoin heti ensi tilassa kostavani hänelle, jonka tilaisuuden nyt olen saanutkin. Älä koskaan usko, että päästän sitä käsistäni. En koskaan!" jatkoi hän silmiensä kiukusta liekehtien.
"Älkää saattako minua onnettomaksi, iso-äiti!" rukoili Agda samalla vaivalloisesti nousten ylös. "Minä tunnen olevani jo kylliksi onneton, ja — —"
"Haa! senkin riekale!" keskeytti ilkeä vaimo, samalla kun hän vihaisesti polki jalkaansa. "Sinä koetat saada minut myöntymään pyyteisiisi, mutta se ei onnistu, siitä voit olla vakuutettu!" Sitten kääntyi hän Pellen puoleen sanoen: "Pidä häntä silmällä siksi, kunnes palaan kaupungista! minä tulen pian!"
Ja ennenkuin Saituri-Pelle tai Agda ehtivät lausua sanaakaan, oli Briitta Kron poistunut.