"Odotahan, senkin riekale! Kyllä minä näen, että seuraat Gormia ja aavistan, että hän aikoo ruveta suojelijaksesi, mutta Briitta Kron ei luovu päätöksestään. Et eloissani saa Granmaria mieheksesi."
Mieleltään vähän iloisempana, kuin ennen, seurasi nuori tyttö silkinkutoja Gormia, ja kun hän astui sisään hänen huoneeseensa, tunsi hän itsensä rohkeammaksi entistään. Hänen aivoissaan syntyi seuraava ajatus:
"Tulkoon isoäiti koska häntä vaan haluttaa! Tiedän kyllä miten puolustaudun."
Pitkien etsiskelyjen jälkeen löysi adjutantti vihdoinkin Briitta Kronin tuvan. Kun hän kovasti jyskytettyään vihdoinkin pääsi sisälle, huudahti Briitta, samalla kun hän hämmästyneenä löi kätensä yhteen:
"Voi, minkä vierailun minä nyt saan osakseni?"
"Oletko sinä Briitta Kron?"
"Kyllä, minä se olen."
"Tunnetko erästä Granmar nimistä aseseppää?"
Briitta Kronin kasvot, jotka tähän saakka olivat olleet kirkkaat ja iloisat, kävivät nyt synkän näköisiksi. Hetken ajateltuaan vastasi hän:
"Kyllä minä hänet tunnen, mutta — —"