"Sinä kuulit sanani".
"En, niitä en oikein kuullut", vastasi Pekka ärtyisesti. Hänen verensä alkoi kiivaammin liikkua.
"Sinä et saa Karhu-Antin Annia vaimoksesi!" parkasi onneton kilpailija ja polki maata jalollaan.
"Sepä tapahtuukin", lausui Pekka rauhallisella luottamuksella. "Kun isä Antti on itse ilmoittanut suostumuksensa avioliittoomme ja Anni on minun kanssani samaa mieltä, niin olisipa somaa nähdä sitä, joka sen estäisi!"
"Ha, ha", ilkkui entinen oikeuden palvelija; "minäpä tiedän yhden semmoisen, minä!"
"Kenen sitten, hyvä herra?"
"Oman itseni".
"Itsesikö?"
"Niin, niin, juuri itseni, kuulethan sen!"
Nuo kaksi kilpakosijaa olivat kahden metsässä. Ei mitään ääntä, paitsi lehtien rapinaa tuulen puhaltaessa, kuulunut heidän korviinsa. Ei yksikään ihmissilmä heitä nähnyt.