"Niin kuin jo äsken sanoin", lausui alaupsieri taas painokkaasti. "Hän ei ollut yksin, vaan hänellä oli seurassaan kaunis tyttönen, kaunis tyttönen, sanon minä, oikea keijukainen, eikä sitten ole enempää kuin kymmenen minuttia", ivaili venäläinen vasten naamaa tuolle mustasukkaiselle rakastajalle.
"Mene hiiteen!" arveli tämä ja koki näyttäytyä välinpitämättömältä. Kuultavasti lausui hän; "Tytöstä minä viisi piittaan, mutta miehen tahtoisin halukkaammin käsiini".
"Tyttösen tähden", lisäsi venäläinen. "Mutta minä luulin nähneeni häntä jo puristettavan sangen lähelle seuraajansa sarkanuttua, ja olinpa vielä näkevinäni, että tuon sarkanuttuisen huulet kävivät tyttösen huulia hiukkasen lähemmäksi kuin hänen karkea nuttunsa", jatkoi hän ilkkuen, tarkastellessaan, mitä se vaikuttaisi kuulijassa.
"Se ei tähän kuulu", vastasi puhuteltu kiivaasti. "Kapteeni Konoffski on käskenyt teitä tottelemaan minua ilman mitään ivapuheita".
Tämä nuhde auttoi; venäläinen vaikeni heti. Käskijä jatkoi:
"Näitkö, mihin päin he menivät?"
"Paavolaan".
"Oletko varma siitä?"
"Olen".
"Hyvä, sitten me käymme heidän jäljessänsä".