"Hetikö?" kysyi alaupsieri ja näytti tyytymättömältä.
"Ihan heti. Jos sinua ei haluta, niin saat jäädä, minä menen yksinäni".
Mutta se ei venäläistä miellyttänyt. Kun hän oli ottanut kulauksen taskumatistaan, joka hänellä oli mukanansa, ja antanut siitä vähän kumppanilleenkin, näytti hän heti myöntyvän.
"Nyt olen valmis", lausui hän.
Mustasukkainen kostaja lähti molempine kumppaneineen Paavolaa kohden astumaan. Mutta he eivät ennättäneet monenkaan kyynärän päähän, ennen kuin metsästä ilmestynyt mörisevä mesikämmen sulki heiltä tien. Kaikki kolme tarkastelivat hämmästyneinä toistansa.
"Nythän olemme kauniisti joutuneet paulaan", arveli entinen nimismies itsekseen ja koko hänen ruumiinsa vapisi kuin haavan lehti. "Ja minä joka en eläissäni ole karhua ampunut!"
Pekasta tuntui erinomaisen hauskalta nähdä, miten hänen parahiksi ennättänyt ystävänsä, karhu, ryntäsi hänen väijyjäänsä ja hänen seuralaisiansa vastaan. Nämä viimeksi mainitut eivät varronneet tämän odottamattoman vieraan lähemmäksi tuloa, vaan pötkivät kiireesti tien oheen sen mukaan kuin heidän pelosta horjuvat jalkansa ennättivät liikkua; mutta entisen nimismiehen jäsenetpä eivät enää totelleetkaan hänen tahtoansa, vaan kauhusta lähes jähmettyneenä jäi hän melkein paikallensa, parkuen kumppaneitansa seisahtamaan, joka kuitenkin näytti ihan turhalta vaivalta.
Kun mesikämmen, joka nähtävästi oli jostakin syystä kovin ärtynyt, kahdella jalallaan kulki edessään parkuvaa miestä kohden irvistellen niin että hampaansa suusta näkyivät, veti Pekka melkein tietämättään pyssynsä hanan ylös.
"Onpa sääli tuota kurjaa", lausui hän itsekseen. "Voisin kyllä karhun antaa puristella hänet hengettömäksi, mutta se ei olisi oikein tehty. Tuon raukan täytyy saada elää siksi, että saan hankkia koston hänen kurjasta kavalluksestansa".
Mitä lähemmäksi läheni karhu uhriansa, sitä kauhistuneemmaksi tuli hän.
Polvensa voivat häntä tuskin kannattaa enää.