"Myös joutunut vihollisten käsiin, arvaan minä. No niin, sekään ei ole mitään uutta! Enemmän, enemmän!"
"Siinä on jo kaikki, mitä minulla oli kertomista".
"Saatte sitten mennä! Varmaankin tulee toinen piakkoin kertomaan minulle samallaisia tietojansa".
Eikä monta tuntia kulunutkaan ennen kuin Rajevski sai vielä huonompia ilmoituksia.
Hän oli nimittäin silloin juuri illallisella muutamien ylhäisimpäin upsiereinsä seurassa. Keskustelu, joka aluksi koski vakavampia asioita, muuttui vähitellen vilkkaammaksi ja pian kaikui ruokasalissa iloinen nauru, joka kehutaan olevan niin ansiollista ruo'ansulamiselle. Kaikki pakollisuus ja vakavuus seurasta näytti kadonneen ja venäläiset upsierit näyttivät niin rattoisilta ja iloisilta kuin jos he olisivat juuri äskettäin palanneet jostakin kunniakkaasta voitosta. Tuon tuostakin kaikui seurassa jonkun iloisen laulun säveleitä ja pian oli tuo ennen niin synkkämielinen Rajevski iloisimpana seurassa.
"Hyvät herrat", huudahti hän ja kohotti täysinäistä viinilasiansa, "malja Klingsporin turmioksi!"
"Niin, niin, malja ruotsalaisten turmioksi!" huusi koko seura yht'aikaa. "Hävitkööt ruotsalaiset!"
Malja tyhjennettiin riemuiten ja Rajevski itse oli ensimäinen juomaan sen pohjaan asti. Tappiot Siikajoelta, Revolahdelta ja Alavuudella olivat unhotetut, uneksittiin ainoastaan voittoja ja ilta oli jo enemmän kuin puoleksi kulunut ennen kuin juopumus alkoi näyttää oikeita tapojansa venäläisissä upsiereissä.
Kun ilo oli juuri korkeimmillaan, silloin juuri tuli sille pikainen loppu. Ovi lensi auki ja eräs upsieri syöksähti huoneesen. Hän oli juuri sama, joka äsken oli ravinnut Rajevskia niin katkerilla paloilla. Kenraali tunsi hänen heti.
"Mitä", parkasi hän ja nousi äkkiä istuimeltansa; — "taasko tulette ilmoittamaan — ilmoittamaan —?"