Turhaan teki Kulneff pelätyitä ryntäyksiään Roth'in pientä joukkoa vastaan; porilaisten pitkät painetit pitivät hänen tarpeeksi kaukana heistä ja tuskalla sai suuri venäläinen joukko tämän pienen parven peräytymään.
Spof'illa oli jotenkin samanlainen onni. Puolihämärässä onnistui hänen ensin aluksi päästä huomaamatta kallioiden suojassa aina "koskenniskaan" asti. Soutajia oli varoitettu olemaan mahdollisimman varovaisia, jotta yritys ei ennenaikojaan ilmi tulisi.
Vääpeli Spof'illa oli kolme venettä mukanansa. Itse oli hän ensimäisessä. Koko väestössä ei ollut ketään semmoista, joka ei olisi tuntenut kulkuväylää. Enin osa heistä oli ennen leikkinyt lapsena Tampereen kaduilla ja sen ympäristöillä.
"Katsohan tuonne", kuiskasi eräs soutamassa oleva talonpojan renki kumppanilleen ja osoitti toisella kädellään kaupungin keskukohtaan päin. "Tuossa kahdenkertaisessa rakennuksessa kirkon tällä puolella asuu minun äitini. Eukko ei osan aavistaakaan minun täällä olevani. Arvaapas, miten iloiseksi hän tulisi kohdattuaan minun, sillä varmaankin hän uskoisi meidän ajavan venäläiset täältä pois joka ainoan, vai miten sinä arvelet?"
"Kyllä kai; niinhän me teemmekin", vastasi puhuteltu varmuudella. "Ja onhan meillä Spof mukanamme, täytyyhän sen onnistua", lisäsi hän, luoden kerskailevan silmäyksen päällikköönsä.
"Hyvä, pojat", tokasi ukko Stooli, "tehkää tehtävänne vaan, niin ei ole mitään hätää meillä!"
Spof'kin oli kuullut tämän keskustelun, ja se näytti miellyttävän häntä, sillä tulihan siinä ilmi poikain urhoollisuus ja päällikköönsä luottavaisuus, jotka ovat kumpainenkin sotilaan välttämättömiä hyviä puolia; semmoisten miesten kanssa ei hän epäillyt antautua taisteluun monin kymmenin kerroin lukuisampaakaan vihollista vastaan.
Paikaltansa, ensimäisen veneen perä-istuimelta piti hän alituisesti silmällä miehiänsä ja ympäristöään. Veneet olivat juuri ennättäneet rantaan, kun meteli kaupungista vaati Spof'ia olemaan vieläkin varovaisempana. Meteli kasvoi yhä kasvamistaan ja pian voivat suomalaiset käsittää sen syyn. Sotamiesrivien tahdinmukaiset askeleet, kasakkain hevosten kuohuminen ja kanuunarattaiden jyrinä ilmaisi selvästi, että jotakin erinomaista kaupungissa oli aikeissa.
"Jokohan lienevät pakomatkalla?" jupisi Spof itsekseen ja iloinen toivon välähdys näkyi hänen silmissään.
Paukkaus kaupungin syrjäpuolelta antoi hänelle vastauksen. Toinen paukkaus kuului heti sen jäljestä ja sitten kuului paukkinaa yhtä mittaa, josta saattoi arvata kaupungissa majailevan vihollisen saaneen jotakin todellista tekemistä.