Sillä tavalla pelastui Spof. Muuten olisi hän varmaankin vangiksi joutunut.
Hyökkäys oli torjuttu samalla ajalla sekä maalla että rannalla, mutta niin paljo oli siitä kuitenkin hyötyä, että sen yön jälkeen venäläiset tulivat yhä aremmiksi ja levottomimmiksi. Rajevskin miete, palata takaperin etelämpään, sai yhä vaan vahviketta. Synkkänä ja mietteisinsä vaipuneena kulki hän jälleen asuntoonsa ja koko vuorokauteen ei hän näyttäynyt upsiereillensa eikä sotilailleen. Eipä edes hänen asuntonsa edessä oleva vartijakaan oikein varmaan tietänyt, oliko hänen herransa vielä elossa, vai oliko hän jo tämän onnettomuuden maailman jättänyt.
Kun siis päivä valkeni, oli pienoinen Spof'in laivasto Näsijärvellä matkalla pohjoiseen päin. Kulku oli hyvin hiljaista, toisinaan ei kuljettukaan, sillä kovin olivat uupuneita miehet yöllisien ponnistuksien jäljestä eikä heillä ollut mitään hätää sitten enää, kun he kerran olivat onnellisesti päässeet niin etäälle, ett'ei heidän enää venäläisten kuulia tarvinnut pelätä.
Juuri kun aurinko nousullaan kultasi itäisellä taivaanrannalla puiden latvat, vasta silloin heräsi Spof tainnuksistaau, joka häntä oli pitänyt kahleissaan jo tuntikausia.
Raskaasti huoaten kohousi hän käsivartensa nojalla, katseli vähän aikaa ympärilleen ikään kuin seutua ihmetellen ja lausui viimein:
"Missä nyt olemme?"
Vanha Stooli, joka huolellisesti oli hoidellut tointunutta, selitteli hänelle paikan missä oltiin ja viimeiset tapahtumat, joita Spof ei oikein tahtonut muistaa. Lopetettuaan kertomuksensa äskeisestä taistelusta, osoitti hän veneen pohjalla olevaa pistoolia ja lausui:
"Ja tässä on kaikki, mitä voitimme!"
"Aha!" huudahti Spof ja hänelle alkoivat jo asiat selvitä. "Se on
Rajevskin pistooli, jolla hän aikoi ampua minut!" Ja Spof katseli
Stoolin kanssa ihastellen tuota kaunista kaksipiippuista pistoolia,
jonka pää oli erinomaisen kauniisti ja runsaasti hopealla huoliteltu.
"Aivan niin", todisti Stooli, "minä näin sekä sen kun te löitte että sen kun tuo kultakauluksinen kenraali sillä aikoi ampua teidät. Mutta kuula ei koskenutkaan teihin, sen sijaan se erään kenraalin oman miehen maahan kaatoi ja ase itse kolahti meidän veneemme pohjaan ja minä otin sen huostaani. Se on siis teidän omanne."