"Erinomaisen kaunis ase", kertoi Spof ja tarkasteli saalistansa, "ja ennen ollut Rajevskilla, mutta nyt se on minun omani!"
"Niin, se on varma, se", kertoi Stooli.
"Mutta keitä täällä sitten on vastaamme tulossa?" ihmetteli Spof ja tirkisteli eteenpäin, josta näkyi juuri, ainakin kymmenhankainen vene kaukaa katsellen, tulevan Tamperetta kohden suoraan Paavolasta.
Kaikki katsoivat huomautettuun suuntaan.
"No, hitto vieköön, nehän ovat venäläisiä niin totta kuin meitä nimitetään suomalaisiksi", vakuutti Spof, joka tarkalla silmällään jo kaukaa oli keksinyt, että tulijat eivät olleet seudun asukkaita tavallisilla kaupunkimatkoillaan.
Yksi toisensa jäljestä ilmoitti omistaneensa Spof'in ajatuksen.
"No, taistelusta taisteluun, sepä näyttää olevan tehtävämme", lausui Spof ja nyt ohjattiin venettä suoraa vastaan tulevaa alusta kohden ja ryhdyttiin tarpeellisiin varustuksiin vihollista kohdataksi.
Mutta kapteini Konoffski — sillä hän se oli palausmatkallaan Paavolasta, jossa hän oli surmauttanut Karhu-Antin Vappuineen ja ryöstänyt heidän tyttärensä sekä heidän tupansa polttanut — oli myöskin keksinyt vastaan tulevan aluksen ja oivaltanut, keitä siinä oli. Mutta hänen ei tehnyt mielensä taisteluun, sillä hän oli varsin sekanaisilla tunteilla hänkin. Hän katsoi parhaaksi pyörähtää ympäri ja päästä seikkailusta kiireisellä paolla, ja pian oli hän kulkemassa Näsiselän kirkkaalla pinnalla takaisin pohjaiseen päin aamuauringon hohtavassa valossa. Mutta kauaksi hän ei kuitenkaan huolinut paeta, sillä olihan koko Paavolan seutu hänelle tuttua ja siellähän sopi vaatia tuolta entiseltä nimismieheltä, joka hänen käskettävänään oli, ravintoa itselleen ja väelleen; eikä siellä ollut maan asukkaistakaan pelkoa, koska heitä ei enää viime aikoina ollut ainoatakaan näkynyt eikä kuulunut. Hän siis yht'äkkiä teki käännöksen oikealle ja poikkesi Paavolan rantaan.
Tämän kaiken näkivät suomalaiset, jotka jo parhaassa vauhdissaan pakenijoita takaa-ajoivat. Mutta nähtyään heidän nousevan maalle, katsoivat he parhaaksi heittää ryntäyksen toistaiseksi, sillä olivathan he perin uupuneita edellisestä tappelusta ja olivathan viholliset hyvässä tallessa siksi kun heidän kimppuunsa jouduttiin käymään, sillä varmaankin he veneellä aikoivat Teiskosta takaisin yrittää, koska maamatka kaikkein ymmärtääksi olisi heille ollut liian pitkä ja vaarallinen. Suomalaiset laskivat siis lähellä olevaan saareen, sieltä vartioidaksensa heitä kuin jalopeura saalistaan, saaden samalla levähdyttää raajojansa ja uudistaa vaipuneita voimiansa.
Päivä kului. Venäläisiä ei kuulunut. Jopa alkoi tuskaksi käydä innokkaille odottajille. Kesä-öinen hämäräkin jo laskeusi eikä vieläkään odotettuja vesille ilmestynyt.