Silloin ei enää vanha Stooli voinut kärsiä nuorekkaan intonsa paisunutta valtaa. Kesäisen yön hämärässä kierteli hän muutaman toverinsa keralla hiljaisesti soutaen maalle. Sieltä kuuli hän joltakulta paossa piileksivältä kyläläiseltä, mitä viholliset olivat tehneet Karhu-Antin perheelle ja hänen asunnolleen; siellä hän myöskin salaisesti hiipien pitkin rantoja keksi venäläisien varustauvan yön hämärässä salaisesti puikahtamaan Tampereelle.
Pian oli vanha Stooli sen huomattuaan väkensä luona jälleen ja samassa oli koko Spof'in sotajoukko veneineen valmiina aiottua matkaa estämään.
Yön hämärimpänä aikana alkoikin pian kuulua hiljaista airojen loisketta ja pian näkyi jo suuri venekin ohjaavan kulkuaan Paavolasta Tamperetta kohden, mahdollisimman etäällä saarta, mihin suomalaiset olivat asettuneet.
Mutta pian kohtasi venäläinen alus vastassaan kolme suomalaista venettä, niin salaa ja hiljaisesti kuin olivat he luulleetkin matkaan lähteneensä.
"Heihin surma nuolensa iskeköön!" jupisi kapteini Konoffski ja antoi käskyn ohjata venettä aukealle selälle päin, josta hän kovalla soudulla luuli voivansa kiertää vainoojansa. Mutta turhaa oli kuitenkin tämä toivo, ja viimein ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin laskea suoraan pohjaiseen päin Näsijärven aavalla selällä.
Suomalaiset seurasivat kuitenkin häntä jäljessä. Vene, minkä kulkua Spof ohjasi, oli parhaimmin varustettu soutajilla, joiden lisäksi vielä nuori ja ravakka poika otettiin selältä omalla veneellään soutelemasta; se riensi pakenijain jäljessä kuin kotka, toisten veneiden jäädessä yhä enemmän jälkeen päin.
Mutta pakenijat ponnistivat voimiansa hekin ja retki tuli niin pitkäksi kuin jo edellä olemme kertoneet, kunnes se viimein päättyi vasta lähellä Kurun kirkkoa, jonka jo myös olemme kertoneet.
VIII.
Tämän pitkän poikkeuksen jäljestä palaumme taas alkuperäiseen kertomukseemme.
Kun venäläisten alus uppoutui saaren rannikolla Kurun kirkon lähellä, oli entinen nimismies ensimmäinen, joka hyppäsi veneestä veteen, vaikka hänessä ei ollut pienintäkään uimataiturin vikaa. Mutta hän oli sattumalta jo ennen ollut pari kertaa tässä saaressa ja hän tunsi siis hyvin sen rannikon eikä hän millään tavalla tahtonut viipyä siksi, että hän olisi kentiesi joutunut lähestyvien suomalaisten kanssa mihinkään tekemisiin.