Mutta jo heti maalle noustua oli Anni kapteinin käskystä viety kauaksi taistelupaikalta saaren keskikohdalle saakka.
Sinne laskivat sotamiehet vieläkin puolittain tainnuksissa olevan neidon, joka siitä saakka kun hän oli kotoansa ryöstetty ei ollut paljoa mitään tietänyt siitä, mitä tapahtui hänen ympärillään.
"Mitä luulet sinä kapteinin hänellä tekevän?" lausui toinen sotamiehistä.
"Mistäs minä sen tiedän", vastasi toinen.
"Mutta minä tiedän", arveli kysyjä.
"No, mitä sitten?"
"Hän ottaa hänet vaimoksensa".
"Ohho, tuommoisen musikan tytön; kyllähän hän saisi tuommoisia tusinoittain Pietarissakin".
"Mutta kapteini on, näetkös, rakastunut tähän; kapteinin sydän tuntuu niin kummalliselta, niin kuumalta ja kylmältä yht'aikaa".
Ja molemmat sotamiehet nauroivat niin ivallisesti, niin makeasti, että Annikin siitä vähän heräsi tainnuksistaan ja alkoi ensin kovin sekanaisilla silmäyksillä tarkastella ympäristöänsä.