Sotamiehet nauroivat. He olivat tottuneet semmoisia kuulemaan, näkemään ja tekemään.
"Kas niin", lohdutteli toinen heistä, "ole rauhassa nyt, kyllä sinulle vielä hyvin käy!"
Anni koki nousta ylös, kuullessaan sotamiehen lauseen, jonka hän käsitti omalla tavallaan.
"Antakaa minun mennä!" pyysi hän.
Sotamiehet katselivat toinen toistansa, sillä heitä alkoi jo liikuttaa surevan neidon kyyneleet ja hänen murheesta värähtelevät sanansa, vaikka hänen kohtalonsa ei heistä niinkään onnettomalta tuntunut, päin vastoin he tiesivät, että moni neito Pietarissa Annin sijassa ollen olisi kyyneleitä ilosta vuodattanut, sillä olihan kapteini määrättömän rikas.
Anni otaksui heidän vaiti olonsa myöntymiseksi ja lausui uudestaan pyyntönsä:
"Antakaa minun mennä!"
"Mihin, mihin sitten?" kysyi sotamies.
"Kotiin!"
Vartijat hymyilivät surullisesti ja katsoivat toinen toisiinsa.