Kauhistuneena katseli kuolemaisillaan oleva kavaltaja ampujaansa.

"Sinä — olet — tehnyt — murh — murhan!" soperteli hän katkonaisilla sanoilla, sillä säikähdys oli häntä pelottanut yhtä paljon kuin varmasti kuoleman tuottava luotikin. "Sinä olet ampunut kunniallista miestä — joka on — palvellut — kruunua — kaksitoista — vuotta!" ja taas kuului korvia särkevää parkuvata valitusta.

Stooli ja Pekka katsoivat ihmetellen toisiinsa. Viimein tarttui jälkimäinen haavoitettua kaulukseen ja kiskoi siitä hänet nurmikolle, jolla ajalla valitus tuli yhä kuuluvammaksi.

"Mutta mikä ihme on sinut saattanut tällaiseen paikkaan?" kysyi taas
Pekka, jota alkoi kuitenkin vähän liikuttaa onnettoman miehen kohtalo.

"Minä olen taistellut teidän eduksenne ja tuolla on minun voittoni", lausui haavoitettu mies aina välillä vaikeroiden ja osoitti rantaan päin, jossa todellakin Stooli ja Pekka näkivät venäläisen kapteinin ruumiin.

"Mutta sillä ei vielä ole sanottu, miten olet sinä tänne joutunut, sillä meidän seurassamme et ainakaan tullut", tutki Pekka vieläkin.

"Minä olen kunniallinen mies, palvellut kruunua kaksitoista vuotta", vastasi onneton mies.

"Se ei anna asialle selvitystä", puuttui Stoolikin asiaan.

"Minä — tuli — olin — tuotiin — vankina", tavoitteli haavoitettu, nähtävästi valehdellen.

Miehet alkoivat aavistaa asian oikeata laitaa, joka ei ollutkaan vaikeata Pekalle, miehen edelliseen ansioluetteloon ja käytökseen nähden.