Puoleksi jo vihollistensa vallassa olevalla Spof'illa ei siis enää ollut muita aseita kuin Rajevskin pistooli, jonka oli varaksi kätkenyt nuttunsa alle.
Stooli, Pekka ja pari muutakin miestä saapuivat paikalle juuri kun venäläiset riemuten alkoivat kaikin miehissä tunkeutua Spof'in päälle. Mutta mitä tehdä nyt, se oli vaikea päättää, siliä ruutia et ollut enää apuun saapuneille miehillä ja toiset olivat jo pyssyään lyöntiaseenansa käyttäen tehneet ne ampumiseen kelvottomiksikin. Käsirysyssä siis käytiin vihollisten kimppuun, mutta heitä ei ollut sillä tavalla helppo saada pikaisesti maahan hakatuiksi.
Mutta keskellä kiivainta taisteluansa muisti Spof pistoolinsa ja sen hän sai kaivaneeksi povestansa, vaikka venäläisiä olikin hänessä kiini useampia. Ampumisen tilaisuutta hän ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään saavan, sillä ahdistajat, huomattuaan hänellä sellaisen aseen, kokivat kaikin mokomin sitä häneltä ryöstää ja karkasivat siis entistä kiivaammin hänen kimppuunsa. Tässä olivat hyvät keinot tarpeesen, sillä hän ei mitenkään mielinyt antaa tätä asettansa vihollisille, siliä siitä varmasti olisi seurannut ainakin kahden suomalaisen kuolema, koska molemmat piiput olivat valmiiksi täytetyt, eikä hän sitä itse voinut millään tavalla käyttää tässä hirveässä ahdingossa.
Yht'äkkiä nousi ajatus hänen aivoihinsa. Ennen kuin kukaan vihollisista oli ennättänyt ryöstää häneltä pistoolia oli hän voimakkaalla kädellä viskannut sen heidän ylitsensä sinne päin, missä hän näki omia miehiänsä olevan. Se putosi suoraan Pekan eteen. Venäläisillä ei ollut aikaa kiirehtiä sitä omistamaan, ja se olisikin ollut turhaa kilvoittelua, sillä ennen kuin se oli oikein maahan ennättänyt pudota, oli se jo nuoren karhunkaatajan kädestä, Pekka vilkasi, oliko se valmis lau'aistavaksi, tähtäsi ja kaksi paukkausta kuului peräkkäin ja yhtä monta venäläistä kaatui maahan Spof'in ympäriltä. Kaatuneitten sijat jäivät tyhjiksi ja aukosta ryntäsivät Pekka, Stooli ja muut saapuvilla olevat käsiksi venäläisiin, jotka pian olivat hajoitetut ja niin oli Spof pelastettu ahdingostansa.
"Kiitoksia hyvästä avustasi!" lausui Spof ja puristi sydämellisesti nuoren Pekan kättä. "Ilman sinua olisin menettänyt henkeni tahi joutunut vangiksi, ja jos lopullinen tappio olisi osaksemme tullut, olisin kentiesi saanut vielä matkustaa Sipiriaan. Kiitoksia!"
"Eihän se ole minun ansioni, vaan teidän oma kekseliäisyytenne ja tämä kaunis ase pelastivat teidät pälkähästä", vastasi Pekka ja tarjosi pistoolia Spof'ille. "Tässä on aseenne takaisin, sillä teidänhän tämä on; se oli minulla vaan lainana".
Spof ojensi ensin kätensä ottaakseen Pekalta tuon kallisarvoisen aseen, mutta samassa veti hän sen takaisin ja lausui:
"Ei; pidä sinä pistooli, Pekka! Se oli kyllä sinulla ensin vaan lainana, mutta nyt se on sinun omasi".
"Saanko minä näin kauniin aseen?" vastasi Pekka, joka tuskin saattoi uskoa mitä Spof lausui, mutta hän tiesi kuitenkin sen olevan sotilaan suoraa puhetta, jonka voi heti todeksi ottaa.
"Niin, se on sinun. Sinä olet sen kunniallisesti ansainnut", vakuutti
Spof.