Ennenkuin menemme edemmäksi täytyy meidän ensin lähemmin tehdä tili katteini Margunoffista ja suhteesta, missä hän näyttää olevan rouva Herneriin ja hänen tyttäreensä.
Vähää ennen sodan syttymistä oli eräs suurenlainen kartano muutamia virstoja itäänpäin Sikkilästä tarjottu kaupaksi, koska sen omistaja oli tehnyt konkursin. Halullisten ostajain joukossa oli myöskin venäläinen Margunoff, erään jääkärirykmentin upsieri. Koska tämä oli rikas, ei auttanut mitään, että talonpojat ja seudun herrasmiehet, jotka eivät tahtonet ryssää naapurikseen, kohottivat kartanon hintaa. Se joutui Margunoffille, joka paikalla puhtaassa rahassa maksoi ostohinnan. Kun kartano kaikin puolin oli korjattu, muutti hän sinne asumaan ja eleli siellä Venäläisen tavalla. Tämä seikka tietysti suututti talonpoikia, jotka jo ennen vihasivat venäläisiä, joiden kauheista julmuuksista Pohjanmaalla "Ison vihan aikana" kertomuksia on säilynyt meidän aikoihimme asti, ja Margunoff sai useasti kokea, kuinka syvään hän oli vihattu. Uhmistellen jatkoi hän irstasta elämätään huolimatta kaikesta nurinasta, mikä häntä kaikkialla kohtasi. Eräänä päivänä oli Margunoff metsästämässä, jolloin häntä kohtasi niin äkillinen rankkasade, että hänen täytyi käydä etsimään suojaa itselleen. Sattumalta tuli hän näin kersantti Hernerin talolle, jossa hän ei milloinkaan ennen ollut käynyt. Tuo rehellinen Suomalainen otti venäläisen vastaan kaikella mahdollisella kohteliaisuudella, ja Margunoff jäi yöksi. Sen päivän perästä tapahtui sangen usein, että hän joutui Hernerin taloon, joskopa oli paha tahi kaunis ilma, ja pianpa huomattiin, että nuo hänen tiheät vieraissakäyntinsä olivat ainoastaan Ilman takia eikä kiitollisuudesta, jonka tähden hän näytti ne tekevänsä. Herner pelästyi, kun hän näki irstaisen ryssän aikomuksen, ja antoi hänen selvään ymmärtää, että oli paras lopettaa nuo tiheät kestikäynnit. Tämän sai Margunoff myös kuulla talonpojilta, jotka rakastivat urheata kersanttia, ja kun hän ei nähnyt vaivansa päästä tarkoituksensa perille suoralla ja rehellisellä tavalla menestyvän, päätti hän salaa voittaa aikomuksensa. Häntä ei sentähden koskaan nähty päivillä Hernerin talon läheisyydessä, vaan illan tultua hiipi hän ympäri kuin susi. Mutta tuostakin sai Herner vihiä ja muutamana pimeänä syysiltana, kun Margunoff paraillaan koki päästä joen yli aivan lähellä kersantin kotoa, tuli tuo reipas Suomalainen hänen vastaansa. Keskustelu alkoi; puhe muuttui kiivaammaksi ja vihdoin kiistailijat kävivät käsikahakkaan. Margunoff, joka ei ollut heikko, puolusti itseään kauan, vaan väkevä Herner viimein kaasi hänen maahan, johon hän jäi makaamaan taittuneella käsivarrella. Herneriltä, kun hän näki onnettomuuden, joka oli kohdannut vastustajaansa, katosi viha paikalla, ja menipä hän auttavaisuudessaan niin pitkälle, että hän illan pimeässä kantoi selässään voitetun ryssän Sikkilään, jossa hän hankki hänelle rattaat ja hevoisen. Päästyään kotia täytyi Margunoffin ruveta sängyn omaksi ja siinä tilassa hän oli, kunnes sota syttyi. Muutamia päiviä ennen sodanjulistusta läksi hän, sydämmessään miettien kostoa, rykmenttinsä luo kenenkään aavistamatta oikeata suhdetta, koska ei kukaan vielä tiennyt sodasta mitään. Vaan samassa, kun rauha rikottiin ja Venäläisten sotajoukot marssivat rajan yli Suomeen, läksivät talonpojat miehissä Margunoffin kartanolle ja polttivat "ryssän pesän", joksi he sen nimittivät, poroksi. Tästä ei Margunoff saanut mitään tietoa, ennenkuin Lapuan tappelussa. Silloin vannoi hän talonpojille hirmuisen koston ja saavuttaakseen sen pyysi hän Rajevskiltä pienen joukon jääkäreitä ja kasakoita, käydäkseen sotaa omin käsin. Tämä esitys oli Rajevskin mielestä hyvä, koska Suomen talonpoikain partiokunnat nyt saisivat oivallisen vastustajan Margunoffissa, joka ei suinkaan ollut mikään taitamaton upsieri.
Että Margunoffilla, paitsi kostoa niille, jotka olivat polttaneet hänen talonsa, oli mielessään myös omat aikomuksensa Ilman suhteen, on luonnollista, ja hän iloitsi jo edeltäkäsin voitostaan nyt, kun naiset olivat yksinään kodissaan.
Edellisestä tiedämme, että Margunoff oli jo ehtinyt seudulle.
III.
Puolivälissä tietä rannalle seisahtui Ilma yhtäkkiä ja säikähdyksen huuto pääsi hänen huuliltaan.
Kas tässä, mitä hän näki!
Pitkin jokirantaa lähestyi joukko sotamiehiä rivakassa marssissa. He olivat vielä pitkän matkan päässä, vaan vaara oli kumminkin jotenkin uhkaava, koska pyssyn luoti helposti kantoi veneelle asti.
"Kiiruhtakaa!" huusi Mikko tarttuen airoihin ollakseen valmis lähtemään vesille. "Ne on Margunoffin sotamiehiä, ja että hän itsekin on muassa on luonnollista."
Nämä sanat siivittivät naisten askeleet; he milt'ei lensivät venettä kohden. Juuri kun pääsivät sen luo ja rouva Herner jo oli puoleksi veneessä, lensi pyssynluoti suhisten hänen korvansa ohitse, että hän melkein tainnuksissa vaipui Mikon syliin. Ilma riensi äitinsä jälessä ja Mikon kehoituksesta molemmat naiset laskihevat pitkäkseen veneen pohjalle, jossa he olivat edes vähän suojassa Venäläisten kuulia vastaan, jotka nyt rupesivat suhisemaan heidän ympärillään.