"Elääkö äitini", huusi hän, ja oli vähällä kaatua maahan, — "Keltä olet sen saanut tietää?"
"Mikolta."
"Onko hänkin täällä?"
"On."
Nyt Ilma oikein oli kahdella mielin. Seuraisiko hän kasakkaa tahi palajaisiko Suomalaisten luo.
"Päätä jo pian!" huusi vihdoin Kotschoffsky. — "Vimmoissaan olevat talonpojat meitä niin ahdistavat, että meidän kohta täytyy lähteä pakoon. Ilma! Palaja äitisi luo ja…"
"Minä tahdon totella sinua", sanoi tyttö itkusilmin. — "Mutta lupaa minulle, että…"
Kaikuva hurraahuuto toiselta puolelta keskeytti hänen sanansa. Hänen silmänsä kääntyivät sinnepäin, ja kauhistuksen kiljahdus kuului hänen huuliltaan, kun hän lausui nimen:
"Margunoff!"
"Liian myöhään, myöhään", — lausui Kotschoffsky itsekseen, puristaen Ilmaa rintojansa vasten. "Pyhä Neitsyt sinua suojelkoon!"