"Mutta ajattele, jos Onni nyt on…"
Nuori tyttö ei lausunut ajatustaan täydellisesti. Hehkuva puna levisi sen sijaan hänen poskilleen.
"Onni", huudahti vanha Yrjö ja peräytyi pari askelta. "Ajatteletko vielä tuota hourupäätä?"
"Hourupäätä", toisti Ilma heittäen samalla isoisään syvän, moittivan katseen. "Ei hän ole mikään hourupää, ei."
"Niin", vastasi Yrjö Kinnunen, "mutta sen pojan saat kyllä jättää mielestäsi. Sinun isäsi on mennyt manalle, ja nyt minä olen sinun naittajasi. Sinä tiedät, että minä olen valinnut Pekkalan Eerikin mieheksesi, ja…"
"Mutta isoisä, minä kammoan häntä enemmän kuin ketään toista", keskeytti nuori tyttö.
"Sinä olet hullu", väitti vanha Yrjö. "Jokainen tyttö Näsijärven ympäristöllä nuolisi huuliaan, jos saisi hänet miehekseen, ja sinä…"
"Minä en välitä hänen rikkauksistaan", keskeytti Ilma toisen kerran ja nyt hyvin päättävästi.
Vanha Yrjö oikein vavahti. Sellaista itsepäisyyttäpä hän ei olisi koskaan odottanut. Kesti kauan, ennenkuin hän voi saada mielensä hillityksi. Vihdoin hän huudahti ankarasti:
"Onnia et koskaan saa mieheksesi! Ja muista se, että minä en sanojani peruuta."