Kun Roth ja Spof palasivat purjealukselle, olivat toiset veneet sen jo anastaneet.
Täällä saivat rohkeat partioretkeläiset tietää, millainen saalis oli ollut vähällä joutua heidän käsiinsä. Sanotaan, että molemmat siitä päivästä lähtien tulivat sulkeutuneemmiksi ja harvapuheisemmiksi.
Aavistivatkohan he kenties muutosta siinä voittoradassa, jota he niin onnellisesti olivat kulkeneet.
Tultuaan "Varassaarelle" huomasivat he jonkun matkan päässä rannasta vajoavan veneen ja siinä kaksi miestä, jotka kiihkeästi viittoillen pyysivät apua.
Roth käski heti rientämään heille avuksi. Jonkun sylen päässä katosi vene aaltoihin. Kumpaakaan miestä ei näkynyt muutamaan silmänräpäykseen, mutta vihdoin he ilmestyivät jälleen vedenpinnalle ja uivat nopein vedoin venettä kohti, jolloin heidät heti vedettiin ylös.
Luotuaan heihin silmäyksen huudahti Roth ylen hämmästyneenä:
"Mitä näen, Onni ja Jussi, oman komppaniani miehiä!"
* * * * *
Niilon edelläkerrotun käynnin jälkeen vanhan Yrjön luona oli tämä tullut yhä kärtyisemmäksi poikansa tyttärelle. Siitä, että Ilma tästä kärsi, ei vanha soturi paljoa välittänyt. Hän pysyi vain lujasti päähänpistossaan, että tytön piti välttämättä tulla Pekkalan Eerikin vaimoksi.
Eräänä aamuna hän sanoi tytölle: