"Mitä sitten on tapahtunut, Vappu, koska olette niin ylen juhlallisen näköinen?"
"Niin, Yrjö tahtoo heti naittaa Ilman Pekkalan Eerikille."
"Pekkalan Eerikille", huudahti Yrjö hämmästyneenä, "milloin on ollut puhetta siitä?"
"Heti lähdettyäsi sotaan." Ja Vappu kuvasi tarkoin käyntinsä Rajalahden torpassa vakuuttaen, että Ilmaan ei pysty Yrjö Kinnusen enemmän kuin Pekkalan Eerikinkään rukoukset. "Siksi ei sinun tarvitse ollenkaan peljätä", sanoi hän lopuksi, "että tuo kitupiikki veisi hänet sinulta."
Eukon viimeisissä sanoissa oli sellainen äänenpaino, että se sai Onnin levottomaksi. Hän kysyi sen vuoksi:
"Miksi puhutte niin, Vappu-muori? Onko mitään muuta tapahtunut?"
"No, poikaseni, älähän peljästy, ei kai se ole niin vaarallista. No niin, kuulehan sitten. Poikettuani sotilastorpasta metsäpolulle näin väkijoukon, joka piiloutui pensaihin. Huomasin selvästi, että se oli sotaväkeä, mutta en voinut ensiksi huomata, olivatko ne venäläisiä vaiko suomalaisia. Pian kuitenkin tunsin heidät vihollisiksi. Kätkeydyin niin hyvin kuin voin ja huomasin nyt punatukka Niilon noin kahdenkymmenen sotilaan etunenässä kulkevan Yrjö Kinnusen kotia kohti. Minä…"
"Niilon", keskeytti Onni jyrisevällä äänellä. "Niin, tuo konna on tullut salmen poikki ja viholliset hänen mukanaan!"
"Niin, Onni, se on totinen tosi. Nähtyäni tuon heittiön vihollisten joukossa aavistin hänellä olevan konnanjuonia. Päätin sen vuoksi ilmoittaa vääpelille vaarasta ja nyt olenkin kohdannut sinut. Oli onni, sillä…"
"Kiitos, kiitos, Vappu-muori!" huudahti Onni ja tarttui eukon molempiin käsiin. "Jos onnistun pääsemään kaikista koetuksista, jotka ovat edessäni, on teillä oleva leipää ja lepoa kuolinpäiväänne asti."