"Se vanha kettu. Mutta kyllä minä opetan hänet suostumaan."
Ja näin sanoen läksi reipas vääpeli onkaloon päin.
Toisena päivänä juuri ennen lähtöä meni Onni jälleen läntiselle rannalle luoden kaipaavia katseita hauskaa pikku torppaa kohti. Seisoessaan siinä syvissä ajatuksissaan huomasi hän äkkiä pienen aluksen lähenevän saarta. Se liiti nopeasti juuri kohti sitä paikkaa, missä Onni seisoi.
Suuri oli Onnin hämmästys, kun hän veneen tultua lähemmäksi huomasi soutajan naiseksi. Voimakkain vedoin hän souti kohti rantaa. Vihdoin hän tunsi siinä istujan Vappu-muoriksi.
"Jotakin on varmaan tapahtunut, koska eukko noin rientää", ajatteli Onni itsekseen. "Mutta mitä?"
Pian kolahti veneen kokka rantaan, ja yhdellä hyppäyksellä oli Vappu-muori maalla.
"Mitä näen, Onni", huudahti hän iloisena. "No, olipa hyvä, että sinut tapasin. Minulla on sinulle oikein tärkeää ilmoitettavaa. Mutta katsoppa miten mitali sinua kaunistaa. On varmaa, että Yrjönkin suu on hyvällä paikalla, jahka saa sinut nähdä."
"Luuletteko niin, Vappu-muori?" kysyi Onni, ja hänen entinen hilpeytensä alkoi palata.
"Luulen kylläkin, mutta nyt minulla on pieni uutinen sinulle kerrottavana."
Samassa tuli eukon ilme niin vakavaksi, että Onni peljästyen huudahti: