Onni arveli vääpelin olevan oikeassa. Valittuaan sen vuoksi reippaimmat talonpojista ja sotilaista hän kiiruhti sotilastorpalle.
Ainoa, joka pysyi hänen tasallaan, oli Jussi. Vihdoin hänkin pysähtyi ja huudahti:
"Mutta tuhat tulimaista, jos tällä tavalla kiiruhdat, niin väsymme pian emmekä voi taistella niin reippaasti kuin tarvitaan."
"Olet oikeassa", lausui Onni ja rupesi kulkemaan hiljempaa. Heidän odotettuaan jäljessä tulevaa joukkoa kävi marssi tavallisessa tahdissa.
Sateen liottama maa hidastutti marssia, mutta vihdoin alkoi kuitenkin sotilastorpan turvekatto häämöittää kaukaa puiden välistä.
"Nyt olemme vihdoinkin perillä", puhisi Jussi ja katseli pyssyään.
Hän oli tuskin ehtinyt lausua viimeisiä sanoja, kun kuului laukaus torpasta päin.
"Mitäs sanoin", huudahti Onni säpsähtäen. "Vappu-muori ei ole nähnyt peikkoja selvällä päivällä. Tuo viheliäinen on jo ehtinyt sinne! Nyt ei enää ole vitkastelemista."
Ja yli kivien ja kantojen hyökkäsi pieni suomalainen joukko pikamarssissa.
Uudistunut laukausten vaihto oli herättänyt Pekkalan Eerikin tajuihinsa. Samalla häntä rupesi myöskin hävettämään ja hän hypähti pystyyn ja huudahti: